Grönlanti – jäävuorien maa

Viikko oli vierähtänyt Islannissa vauhdilla kaunista maata tutkien (tästä oma blogipostaus http://jankhaltajaatikolle.blogaaja.fi/2024/08/18/tarujen-islanti/ ) ja nyt oli aika lähteä kohti uutta seikkailua, Grönlantiin. Lento Reykjavikista lähti iltapäivällä ja kestää konetyypistä riippuen +/-3 tuntia. Aikaeroa on Islantiin 1 tunti ja Suomeen 4 tuntia. Koneen ikkunasta voi ihailla Grönlannin mannerjäätikköä ja sinivihreinä kimaltelevia vuonoja, joissa ui sadoittain eri kokoisia jäävuoria. Kaunista. Grönlannissa asuu hiukan alle 60 000 asukasta, josta noin 90 % on inuiitteja ja loput tanskalaisia sekä pienessä määrin muita kansallisuuksia. Asutus keskittyy rannikoiden jäättömille alueille, lähinnä eteläiseen ja läntiseen Grönlantiin. Grönlannin pinta-alasta 85 % on jäätikön peitossa, jonka keskipaksuus on 1,5 kilometriä.

Laskeuduimme Narsarsuaqin lentokentälle, joka on hyvin pieni kenttä vuonon reunalla. Jenkit ovat rakentaneet kentän toisen maailmansodan aikaan tukikohdakseen ja täällä sijaitsi myös heidän rakentama ja ylläpitämä sairaala, josta on nykyisin jäljellä vain savupiippu. Grönlanti on ollut jenkeille geopoliittisesti tärkeä kohde ja he ovat useaan otteeseen yrittäneet ostaa maata itselleen. Maa kuuluu tällä hetkellä Tanskalle, mutta itsehallinnon omaava Grönlanti on kovaa vauhtia itsenäistymässä, kunhan vain saavat taloutensa kuntoon. Nykyisin budjetista kolmasosa tulee Tanskasta. Grönlannilla olisi toki luonnonvaroja, mutta toisaalta maan luonto on todella herkkää kulutukselle.

Narsarsuaqin kylä on pieni, noin 120 asukasta. Sieltä löytyy kuitenkin kaikki, mitä pienen kylän voisi kuvitella tarvitsevan. Hotelli/hostelli, kahvila-ravintola, paloasema, poliisiasema, museo ja koulu. Ainakin. Ja kaikki kävelyetäisyydellä. Kylän läpi kulkee yksi tie ja autot ovat pääasiassa liikennekäytöstä poistettuja romuja. Niillä kuljetetaan lähinnä tavaraa ja turisteja, eikä niitä täällä tarvitse katsastaa. Paikalliset liikkuvat yleensä mönkijöillä ja veneillä. Kylien ja kaupunkien välillä ei juurikaan ole teitä, joitakin kuoppaisia ja kivikkoisia sorauria lukuun ottamatta. Maan sisäinen liikenne hoituu lentämällä ja lähikyliin tai -kaupunkeihin veneellä. Länsirannikolta löytyy kyllä muutama suurempi kaupunki kerrostaloineen ja asfalttiteineen sekä palveluineen, mutta niidenkään välillä ei kulje kunnollisia teitä.

Nostimme rinkat rämisevän pikkubussin peräkärryyn ja kiipesimme bussin penkeille. Saimme kyydin reilun kilometrin päässä sijaitsevaan satamaan. Satamassa siirsimme tavarat peräkärrystä kumiveneeseen, jolla ylitimme vuonon seuraavaan kylään, Qassiarsukiin. Saimme suuret ja paksut parkatakit päälle venematkan ajaksi, vaikka se ei kestänyt kuin muutaman minuutin.

Qassiarsuk on vielä pienempi kylä, jossa on pari hostellia, kauppa, kahvila, kirkko ja koulu. Siellä asuu alle 40 ihmistä vakituisesti, mm. paikallisia lammasfarmareita. Juuri täältä Qassiarsukista käsin viikingit ovat aikoinaan asuttaneet Grönlantia. Erik Punainen saapui noin 1000-luvun tienoilla juuri tänne, kun hänet oli karkotettu murhan takia Islannista. Monet uskovat, että Islannin ja Grönlannin nimet ovat menneet aikoinaan väärinpäin, kun Grönlannista n. 85% on jäätikön peitossa ja sen sijaan Islanti on varsin vihreä maa. Mutta toinen tarina kertoo, että Erik Punainen ei halunnut elää yksinään Grönlannissa, joka siihen aikaan oli varsin vaikeaakin ja hän olisi palannut takaisin Islantiin ja kertonut tarinoita vihreästä Grönlannista, jotta hän saisi houkuteltua enemmän ihmisiä mukaansa. Lopulta 21 venekuntaa lähti seilaamaan Islannista kohti Grönlantia ja 14 niistä selvisi perille. Täällä on edelleen paljon viikinkiaikaisia raunioita ja myös rekonstruoitu viikinkien pitkätalo sekä kirkko.

Siirryimme satamasta suoraan Leif Erikssonin hostelliin, joka on saanut nimensä Erik Punaisen pojan mukaan. Majoittumisen jälkeen saimme illallisen, jonka jälkeen oli aika mennä nukkumaan. Huoneet olivat todella kuumat ja aamuyöstä piti avata huoneen ikkuna.

Aamiaisen jälkeen hyppäsimme jälleen rib-veneen kyytiin rinkkoinemme ja siirryimme takaisin Narsarsuaqiin, josta lähdimme vaeltamaan Mellemin vuoristoon. Tässä vaiheessa jätimme melontavarusteet ja ylimääräiset vaatteet hostelliin. Meillä oli slovakialainen opas, Daniela, joka oli aivan huippu! Hän on jo vuosia viettänyt kesäkaudet Grönlannissa ja osasi kertoa maasta ja sen eläimistä paljon. Hän esitteli meille vaellusreitin parhaita paloja ja huikeita näköalapaikkoja jäätiköille ja vuonoille.

Alku oli melko tasaista laakson pohjaa, kunnes pääsimme vuorten juurelle. Siitä lähti todella jyrkkä nousu, vaikka lopulta kovin korkealla emme vaelluksen aikana liikkuneet. Ensimmäisen päivän vaellus oli noin 12 km ja pysähtelimme usein tutkimaan ja ihailemaan luontoa sekä kuvaamaan maisemia. Kotkia alueella on paljon ja näimmekin niitä reissun aikana useita. Täällä kasvaa paljon pensasmaista vaivaiskoivua. Saman tyyppistä kuin Suomen Lapissakin, mutta täällä se on vielä pienempää ja kasvaa pensasmaisesti maata pitkin. Jonkin verran on myös matalaa katajaa sekä harmaalehtistä tunturipajua. Puita täällä ei juurikaan ole. Maisema näyttää hyvin vihreältä ja puroja solisee tiheään. Vettä saa helposti mistä vain eikä sitä tarvitse kantaa isoa määrää mukana. Sää oli enimmäkseen pilvinen ja lämpötila vaihteli päivällä 10-15 asteen välillä. Yöt vuoristossa olivat lähellä nollaa. Grönlannin ilmasto on arktinen ja vuoden keskilämpötila on etelässä +0,5 astetta. Kesäisin lämpötila on yleensä hiukan yli +10 astetta, mutta joskus jopa yli +20 astetta, kuten meidän viimeisenä vaelluspäivänä. Pohjoisessa on huomattavasti kylmempää ja koko vuoden keskilämpötila jää reilusti pakkasen puolelle ja talvet ovat todella kylmiä.

Illalla pystytimme leirin. Meillä oli teltta lainassa yritykseltä, josta opaskin oli, mutta muut varusteet olivat omia. Tosin Daniela huolehti illallisen valmistamisesta, joten omaa keitintäkään emme tarvinneet. Ruuatkin kuuluivat pakettiin, mutta kannoimme toki oman osamme eväistä. Kävimme illalla vielä kävelemässä muutaman kilometrin lenkin hienolle näköalapaikalle jäätikön reunaan. Täältä näkyi vuonoon valuva ”poikiva” jäätikkö, josta irtoaa jatkuvasti suuria jäävuoria vuonoihin. Jäätikkö piti kovaa kuminaa, kuin ukkonen, mutta kovempaa ja matalampaa. Näimme parinkin jäävuoren irtoamisen jäätikön reunasta. Vaikuttava näky!

Heräsimme kylmään aamuun. Kauempana olevat vuorten huiput olivat saaneet yön aikana tuoreen lumihunnun. Pian päivä lämpeni ja lähdimme koko päivän mittaiselle vaellukselle kevyemmällä repulla kahden eri näköalapaikan kautta. Tässä paikallinen opas oli kyllä kullanarvoinen, koska itse emme olisi osanneet näille paikoille kulkeutua. Täällä ylempänä ei ole juurikaan polkuja, puhumattakaan merkityistä reiteistä. Alkumatkasta pystyi seuraamaan pientä polkua ja muutamaa reittimerkkiä, mutta niiden varaan ei ainakaan tällä alueella voi vaeltamista suunnitella. Nettiyhteyttä ei ole vuoristossa ja kylien ulkopuolella lainkaan. Kylissä netin voi ostaa hostellista tai kahvilasta mutta se on melko kallis.  Palasimme illalla samaan leiriin ja Danielan loistavan illallisen jälkeen nukkumaan.

Seuraavana aamuna purimme leirin ja lähdimme paluumatkalle, mutta hiukan eri reittiä. Aurinko porotti lähes pilvettömältä taivaalta ja lämmintä oli reilu 20 astetta. Melko tukalaa rinkan kanssa kulkiessa. Öttiäisiä oli myös paljon. Hyttysiä, mäkäräisiä sekä sellaisia pieniä purevia kärpäsiä, jotka tunkivat suuhun, nenään ja korviin. Onneksi oli hyttyshattu mukana.

Saavuimme alkuillasta Narsarsuaqiin ja yllätykseksemme saimme vielä veneajelun katsomaan poikivaa jäätikköä lähempää. Mahtavaa! Suuria jäävuoria oli todella paljon, mutta huikea venekuskimme, Tanskalainen Nils 82 v. pujotteli taitavasti jäävuorien ja -lauttojen keskellä. Aurinkokin tuli esiin ja jäälautat kimaltelivat auringossa kauniisti. Hörppäsimme snapsit, johon lisäsimme jäävuoresta otettua jäätä.

Meidän oli tarkoitus palata jälleen vuonon yli Qassiarsukiin Leif Erikssonin hostelliin, mutta täällä tilanteet ja suunnitelmat muuttuvat nopeasti ja jäimmekin Narsarsuaqin puolelle hostelliin yöksi. Täällä on turismia vielä hyvin vähän, joten parin ryhmän samanaikainen saapuminen aiheuttaa kaikenlaista säätöä. Mutta sehän ei meitä haitannut. Hostellissa pääsi kuitenkin suihkuun kolmen päivän vaelluksen jälkeen ja Daniela valmisti meille illallisen. Hostellissa istuessamme tunsimme yhtäkkiä koko matalan rakennuksen tärähtelevän ja huojuvan. Maanjäristys! Hiukan säikäytti, mutta paikalliset eivät reagoineet asiaan juuri mitenkään, joten luultavasti melko tavallista täällä. Illalla vielä kamojen säätämistä seuraavien päivien melontareissua varten. Osan varusteista, jota ei melontareissulla tarvita, voi jälleen jättää hostellille.

Seuraavana aamuna siirryimme ribillä Qassiursakiin, josta lähdimme vaeltamaan Tasiusaqin kylään seuraavan vuonon rantaan. Vaelsimme noin 7 km kauniiden vihreiden kukkuloiden yli ja ympärillä oli koko ajan paljon määkiviä lampaita. Täällä lampaat pudottavat villansa jossain vaiheessa ja maassa sekä pensaissa näkyi paljon lampaanvillatukkoja. Ja lampaan kakkaa. Yleensä muut lammasrodut, kuten Islanninlampaat ja Suomenlampaat täytyy keritä säännöllisesti, koska ne ovat jalostettu villantuotantoon, eikä pudota villoja itse. Muuten niiden villaturkista tulisi niin painava, että niiden jalat eivät kestäisi kuorman painoa.

Tasiusaq on hyvin pieni kylä, jossa on vaatimaton majatalo ja lammasfarmi. Saimme matkalla vesisateen niskaan, joten kuivattelimme jonkin aikaa varusteita majatalon kamiinan lämmössä ja söimme lounaan. Sen jälkeen vaihdoimme kuivapuvut päälle, keräsimme melontavarusteet ja lähdimme melomaan. Meillä oli omat kuivapuvut, melontatossut ja -hanskat. Muut varusteet, kuten melontaliivit kuuluivat kajakkipakettiin. Olisi kuivapuvutkin saanut lainaksi paikanpäältä, mutta mielestäni on mukavampi meloa omalla puvulla. Kajakit olivat hyvin tukevia, muovisia retkikajakkeja, joihin mahtui retkivarusteet hyvin kyytiin.

Kello oli jo aika paljon ennen kuin pääsimme liikkeelle ja iltakin pilvinen ja sateinen, joten meloimme suoraan sumuisen lahden toiselle puolelle suunniteltuun leiripaikkaan. Pystytimme teltan ja koitimme vaihtaa jotain kuivaa vaatetta päälle Danielan valmistaessa illallista. Tuntui että tässä kosteudessa kaikki kuitenkin kastui saman tien. Onneksi makuupussi ja yöksi varatut vaihtovaatteet säilyivät teltassa kuivana. Rannalle tuli hylje uimaan ja katselemaan meidän touhuja. Täällä on todella paljon hylkeitä ja niitä näkyikin seuraavien päivien aikana usein. Samoin kotkia liiteli taivaalla useita.

Aamu valkeni kauniina ja saimme aamun aikana jopa joitakin edellisenä iltana kastuneita varusteita kuivatettua. Aamupalan jälkeen teimme pienen kävelylenkin vuonon rannalla katselemassa viikinkiaikaisia raunioita ja hautoja. Yhden hautaröykkiön päällä oli kivien välissä kolo, josta näki syvemmälle hautaan sisään. Kivien välissä pilkotti pääkallo! Danielan mukaan se on aito ja alkuperäinen, mutta itse hiukan epäilen. Uskon, että hautaa oli muokkailtu rekvisiitaksi vähäisiä turisteja varten. Tiedä sitten, mikä on totuus.

Lenkin jälkeen pukeuduimme jälleen kuivapukuihin ja lähdimme päiväksi melomaan. Jätimme leirin paikoilleen ja kiertelimme hiukan kevyemmillä kajakeilla parin eri vuonon rantoja. Jäävuoria oli todella paljon. Tämä oli ehdottomasti reissun kohokohta! Valitettavasti gopron akku sippasi heti aamusta, kun se ei kestä kylmää lainkaan ja yöt ovat olleet täällä aika viileitä.

Suuret jäävuoret ovat todella vaarallisia. Niistä näkyy pinnalla vain pieni osa ja suurin jäämassa on piilossa pinnan alla. Vesi hioo jäätä jatkuvasti ja pinnan yläpuolinen osa sulaa hiljalleen. Näin jäävuoren tasapaino muuttuu ja jäävuori voi pyörähtää kokonaan ympäri tai siitä voi irrota suuria palasia ja koko vuori romahtaa. Jos kajakilla on liian lähellä, jäävuoren pinnanalainen osuus voi pyörähtäessään heittää kajakin ilmaan. Suuren jäävuoren pyörähdys tai romahdus voi aiheuttaa ison hyökyaallon, joka sekin voi olla vaarallinen. Näimme useamman jäävuoren sortumisen tai pyörähtämisen, mutta onneksi riittävän kaukaa. Vaikuttava näky!

Osa jäävuorista on todella sinisiä. Sininen väri johtuu osittain jäätikön sisältämistä mineraaleista, mutta myös siitä, että veden alla olevasta jäämassasta vedenpaine puristaa ilman pois. Kun jäävuori pyörähtää ympäri, tuo tiiviimpi jäämassa nousee pinnalle ja näyttää todella siniseltä. Kun meloimme jäälauttojen keskellä, joka puolelta kuuli pientä ritinää ja poksahtelua. Tämä johtui juuri ilman poistumisesta jäälauttojen vedenalaisista osista.

Söimme lounaan todella kauniilla paikalla vuonon rannassa. Kiertelimme eri puolilla kallioita ihailemassa jäävuorten täyttämää vuonoa. Lounaan jälkeen meloimme seuraavaan vuonoon katsomaan jäätikön reunaa, josta nämä kaikki jäävuoret ovat peräisin. Täältä näki myös mannerjäätikölle asti.

Palasimme takaisin leiriin ja kävimme uimassa jäätävän kylmässä meressä jäävuorimaisemissa.

Seuraavana aamuna teimme muutaman kilometrin kävelylenkin kukkulan yli toiselle puolelle katselemaan jäätiköstä irtoavia jäävuoria. Tänne näkyi myös kaukainen mannerjäätikkö, josta sai jonkinlaista käsitystä, kuinka massiivinen se on. Todella kauniita maisemia täällä! Lenkin jälkeen pakkasimme leirin ja lähdimme melomaan. Kiertelimme jälleen upeiden jäävuorten seassa ja pysähdyimme lounaalle pienelle saarelle, jonka edustalla kellui paljon jäävuoria. Näimme yhden suuren jäävuoren romahduksen. Tästä ehdin saada loppuosan kuvattua puhelimella, mutta näyttävin osuus jäi kuvaamatta, kun nämä tulevat aina niin yllättäen.

Palasimme iltapäivästä Tasiusaqiin ja yövyimme vaatimattomassa majatalossa. Suihkua ei ollut, mutta talo lämpisi mukavasti kamiinan avulla ja viimeisiäkin kostuneita varusteita ja vaatteita sai kuivateltua. Daniela ja hänen kollegansa Maño valmistivat meille illallisen ohessa pieniä annoksia Grönlantilaisia perinneruokia.

Aamulla patikoimme takaisin Qassiarsukiin ja matkalla pysähdyimme tutkimaan viikinkiaikaisia raunioita. Täällä on rekonstruoitu viikinkien pitkätalo sekä kirkko. Niiden ympäristössä on paljon alkuperäisiä raunioita. Rannassa oli myös inuiittien entisöity talviasumus. Se oli kovin pieni ja siinä on asunut useampi perhe. Makuutilat on eroteltu hylkeennahkaverhoilla.

Kävimme katsomassa tanskalaisen Otto Fredriksenin rakentamaa taloa, joka oli ensimmäinen tanskalainen rakennus viikinkiajan jälkeen. Talo toimii nykyään museona.

Kävelimme paikallisen alakoulun ohi, jossa kaikki viisi oppilasta olivat juuri päässeet välitunnille. Eri ikäiset lapset juoksentelivat ympäri pihaa ja heittelivät palloa. Yläkouluun joudutaan sitten kulkemaan 50 km veneellä.

Palasimme Leif Erikssonin hostellille, jossa kävimme suihkussa ja pakkasimme tavarat lentoa varten. Ribillä jälleen vuonon ylitys Narsarsuaqin puolelle, jossa lentoa odotellessa istuimme Blue Ice Cafessa pizzan, paikallisen Qajaq oluen ja nettiyhteyden äärellä. Paluulento Reykjavikiin oli perillä hiukan ennen puolta yötä. Siirryimme muutamaksi tunniksi lentokenttähotelliin, jossa ehti pari tuntia nukkumaan ja aamulla aikainen lento Helsinkiin. Huonosti nukuttu yö ja neljän tunnin aikaero takasi varsin sekavan kotiinpaluupäivän (ja koko loppuviikon), mutta onneksi reissu oli ollut hieno!

Loppuun vielä kuvapläjäys: