Afrikan safari

Johannesburg

UTCT kisaraporttiin tästä

Saavuimme Johannesburgin lentokentälle aamulla hieman klo 9 jälkeen. Lento oli pitkä ja vaihto Dohassa, mutta sopeutumista helpottaa se, että aikavyöhyke on sama kuin Suomessa. Meillä oli hotelli varattuna melko läheltä lentokenttää ja kuljetus kentältä hotellin toimesta. Johannesburgissa en nappaisi taksia omin päin, vaan kaikki kuljetukset olemme sopineet etukäteen.

Tarkoitus oli olla Johannesburgissa vain tämä yksi päivä, joten lähdimme lyhyistä, lentokoneessa torkutuista yöunista huolimatta heti tutkimaan kaupunkia. Saimme hotellin kautta oppaan, joka kuljetti meitä mm. Soweton alueelle, Nelson Mandelan kotimuseoon sekä Hector Pietersonin museoon. Opas kertoili paljon alueen historiasta ja nykytilasta.

Soweto on apartheid ajan kuuluisin, muistille osoitettu asuinalue ja täällä myös Nelson Mandela aikoinaan asui. Alueella on nykyisin ”kolme kerrosta”, rikkaampien ja parempiosaisten hienot omakotitalot muurien suojassa ja rautaporttien takaa pilkistää uudehkoja Mersuja. Täällä on myös isoja asuinalueita ns. tavallisille työläisille, joissa talot ovat vaatimattomia, mutta asuinkelpoisia. Mutta sitten on köyhien ja heikompiosaisten kurja hökkelikylä. Talot ovat pääosin pellistä rakennettua ja naulojen, rautalangan ja kivien avulla kokoon kyhättyjä. Joillakin on ollut käytössään jopa tiiliä. Täällä ei ole varsinaista sähköverkkoa, mutta moni on vetänyt läheisistä katuvalojen sähköjohdoista rautalangalla sähköt omaan kotiinsa. Ja monelle on käynyt huonosti tässä touhussa. Alueelta löytyy yksi valtion rakentama vesipiste, johon tulee puhdas vesi. Minkäänlaista jätehuoltoa ei ole. Jätteet kerätään alueen laidalle, jossa ne sitten poltetaan, jos ei tuuli tai eläimet ole niitä ennen sitä levittänyt ympäriinsä. Yleensä on. Bajamajoja alueella on vain 6 kappaletta ja niiden tyhjennys toimii aika heikosti ja epäsäännöllisesti. Varsinainen köyhyys keskittyy kuitenkin muihin uudempiin hökkelikyliin.

Etelä-Afrikka on maailman eriarvoisin maa ja se näkyy täällä monessa asiassa. Mustat ovat saaneet näennäisen tasa-arvon, mutta taloudellinen valta keskittyy edelleen lähes täysin valkoisille. Rikollisuus on täällä todella suurta, eikä turistin pidä liikkua missään yksin, tai edes kaksin. Tämä oli taas hyvä muistutus oman etuoikeutetun elämän helppoudesta. Eurooppalaiselle turistille tämä on edullinen maa, ruoka, taksit ja muut palvelut ovat hyvinkin edullisia. Mutta täällä on vahva tippauskulttuuri, joten joka palvelusta kun jatkuvasti jakaa tippejä, niin kyllä täälläkin saa rahaa kulumaan.

Kävimme vielä tutustumassa Nelson Mandelan taloon sekä Hector Pietersonin museoon. Hector oli 13-vuotias poika, joka v. 1976 Soweton mellakoiden aikaan sattui juoksemaan väärään aikaan väärässä paikassa ja kuoli poliisin luoteihin. Valokuva Hectoria kantavasta oppilaasta sekä vierellä juoksevasta Hectorin siskosta levisi ympäri maailman ja nousi mellakoiden syboliksi. Museo kertoo näiden mellakoiden ja muun apartheidin vastaisen taistelun historiaa.  Vaikka päivän kierros pyöri surullisten aiheiden ympärillä, se oli kuitenkin mielenkiintoinen katsaus maan historiaan ja Mandelan tekemään työhön mustien tasa-arvon eteen. Työsarkaa tosin riittää vielä paljon.

Krugerin kansallispuisto

Seuraavana aamuna oli lähtö Krugerin kansallispuistoon. Olimme sopineet safariyrityksen kanssa noudon hotellilta n. 9:30. Matka kesti pikkubussilla reilu neljä tuntia plus lounas- ja pissatauot päälle. Bussista näki mukavasti maisemia ja kyliä, joiden läpi ajelimme. Roskaisuus pistää täällä kyllä ikävästi silmään. Joka kylän kohdalla katujen varret ja niityt olivat täynnä muoviroskaa. Liftareita oli katujen ja jopa moottoriteiden varsilla paljon. Se on ilmeisesti aika yleinen tapa liikkua täällä

Matkan puolivälin paikkeilla jonkinlainen viranomainen pysäytti meidät heti moottoritien päässä ja tarkisti sekä kuskin että auton paperit. Tästä aiheutuikin sitten ongelmia, koska kyseistä pikkubussia ei ollut rekisteröity matkustuskäyttöön. Sinänsä auto muuten oli ajokunnossa, vain rekisteröinti puuttui. Pitkän keskustelun, parinkin eri henkilön kanssa, ja parin puhelinsoiton jälkeen viranomainen kuitenkin totesi, että ei halua meidän matkaa katkaista moottoritien varteen ja päästi jatkamaan eteenpäin. Tästä ei ollut enää pitkä matka lounaspaikkaan, jossa oli uusi pikkubussi kuljettajineen odottamassa meitä. Kuski kovasti vakuutti, että kyseessä oli vain inhimillinen virhe. Kyseinen safariyritys on myös Suomalaisten matkanjärjestäjien käyttämä ja kaikki muu heidän kanssaan sujuikin tulevina päivinä loistavasti, eikä mitään muuta valittamista ollut.

Pääsimme perille Krugerin kansallispuiston kupeessa sijaitsevalle luonnonsuojelualueelle, jossa seuraavan yön majoituksemme Tremisana Lodge sijaitsi. Tremisana oli viihtyisä alue, jossa oli pieniä matalia bambukattoisia bungalow-tyyppisiä majoja. Jokaisessa huoneessa oli oma wc ja suihku sekä hyttysverkko sängyn yläpuolella. Täällä ei juurikaan ole nettiyhteyttä. Lodgen alueella on periaatteessa ilmainen wifi, mutta se ei juurikaan toimi. Ihan hyvä niin, mukava olla neljä päivää ilman minkäänlaista yhteyttä ulkomaailmaan.

Veimme vain tavarat huoneeseen ja lähdimme suoraan Jeepillä ilta-ajelulle savannille. Meillä ei ole mitään ennalta sovittua tai varattua ryhmää, vaan kullekin ajelulle hyppää kyytiin aina eri ihmisiä, sen mukaan mitä kenenkin päiväohjelmassa on ja mitä kukakin on kyseiselle päivälle varannut. Jeepin kyytiin mahtuu enimmillään 9 asiakasta ja vain kerran kärry taisi olla täysi.

Lähdimme siis ensimmäiselle savanniajelulle kuskin ja oppaan kanssa. Oppaalla oli hauska penkki auton nokassa, josta hän tähyili tiiviisti puskiin ja pensaisiin ja yritti bongata villieläimiä.

Jo muutaman metrin päässä vastaan tuli impaloita. Niitä on täällä todella paljon. Niitä näkyi tulevina päivinä joka mutkassa. Seuraavaksi bongasimme tienvieressä punatöyhtötrapin, jolla oli kosiomenot käynnissä ja siten punainen harja pään päälle levitettynä. Kyseinen lintu on kuulemma hyvin harvinainen, ja sitä on vaikea onnistua näkemään tuo punainen harja avoimena. Oppaamme oli todella innoissaan ja kertoi yrittäneensä bongata kyseistä lintua jo useita vuosia, mutta ei ollut vielä koskaan aikaisemmin sitä nähnyt. Opaskin kuvasi lintua pitkään. Tämä alkoi siis hyvin.

Seuraavaksi tuli vastaan paljon erilaisia lintuja, joita nähtiin usein myös seuraavina päivinä, mm. punanokkatoko, keltanokkatoko, kuningaskalastaja, helmikana, jota kutsuimme savannikanaksi ennen kuin tiesimme sen oikean nimen, haikaroita, korppikotkia. Ainakin. Myös erilaisia liskoja näkyi useita. Ja tien yli luikerteleva musta mamba. Pian vastaan tuli myös norsuemo poikasen kanssa. Ne söivät puiden lehtiä aivan tien vieressä.

Ilta alkoi hämärtymään ja kaunis auringonlasku savannilla oli myös itsessään todella kaunis ja kuvauksellinen näky. Ajoimme nuotiopaikalle, jossa oli tarjolla grilli-illallinen suuren marulapuun alla. Tässä vaiheessa ilta oli pimentynyt jo täysin. Tähtitaivas on todella upea täällä, missä ei ole valosaastetta lainkaan.

Ruoka oli todella hyvää, vaikkakin se on täällä aika lihapainotteista. Kotioloissa en juurikaan syö lihaa, mutta täällä syön sen, mitä tarjolla on. Aika pian hyeenat haistoivat ruokamme ja tulivat kiertelemään nuotiopaikan ympärille. Pari ohutta rautalanka-aitaa ei niitä olisi pidellyt, mutta sen verran nuotio vielä hehkui punaisena, etteivät ne ihan lähelle uskaltaneet tulla. Hyvä niin, sillä hyeena voisi purra yhdellä puraisulla ihmisen sääriluun poikki. Maassa vilisti myös musta skorpioni. Se kipitti niin vauhdikkaasti, ettei puhelimen yökuvauksella siitä oikein tarkkaa kuvaa saanut.

Syötyämme hyppäsimme takaisin Jeepin kyytiin ja lähdimme ajamaan takaisin kohti Tremisana Lodgea. Matkalla pysähdyimme vielä ihmettelemään liskoja, hiirimakia ja villikissaa. Lähes täysikuu oli noussut taivaalle ja se loisti upeasti savannin yllä. Todella kaunista.

Seuraavana aamuna heräsimme aikaisin, jo ennen auringonnousua. Olimme lähdössä aikaiselle bush-walkille, eli puskakävelylle. Joimme kupin kahvia ja söimme kuivan korpun samalla, kun ihailimme upeaa savannin yli nousevaa aurinkoa. Täällä auringonnousut ja -laskut sekä kuutamot ovat todella upeita!

Ajoimme ensin Jeepillä noin tunnin verran Olifant Riverin lähettyville. Jätimme Jeepin hiekkatien päähän ja lähdimme kävelemään joen rantaan. Oppaalla oli kivääri mukana. Hän kertoili matkalla erilaisista kasveista ja mm. termiittien rakentamista keoista sekä eläimistä, jotka niitä hyödyntävät. Esim. norsut käyttävät termiittien kekoja tyynyinä. Päivästä oli tulossa kuuma. Täällä sisämaassa lämpötilat kohoavat näin keväälläkin helposti yli 30 asteen.

Tulimme joen rantaan, jossa ensimmäiseksi näimme suuren kiljumerikotkan, jota kutsutaan myös Afrikan ääneksi. Seuraavaksi näimme joessa useita virtahepoja. Ne kelluivat paikallaan niin, että vain silmät ja sieraimet näkyivät. Toisinaan joku nosti päätä vedestä hiukan enemmän.

Jatkoimme eteenpäin joenrantaa pitkin, kunnes tulimme laakealle kalliolle, johon jäimme syömään eväitä ja seuraamaan vastarannan keltanokkahaikaroiden ateriointia. Yhtäkkiä vastarannalta kuului kovaa rytinää ja vedenloisketta. Rinnettä pitkin rynnisti alas jokeen kaksi suurta virtahepoa. Joessa toinen virtahepo hyökkäsi toisen kimppuun. Ne taistelivat hetken, kunnes hävinnyt osapuoli oli pakotettu nousemaan vedestä joen keskellä olevan pienen kallion päälle. Sen selässä näkyi suuret veriset naarmut. Hyökkäävä virtahepo jäi veteen ja ui kalliosaaren vieressä edestakaisin murahdellen aina välillä. Selvästi vahti, ettei hävinnyt hippo tule takaisin veteen. Hetken mietimme, että mitä jos se päättääkin rynnistää jokeen ja saman tien ylös meidän puolen rannalle. Huonosti voisi käydä. Hetken päästä se kuitenkin lähti takaisin veteen ja uimaan vastavirtaan. Hyökkäävä hippo yritti vielä kerran käydä sen kimppuun, mutta jätti sitten rauhaan. Vastarannalta tuli vielä pari muutakin virtahepoa veteen. Myös pieni poikanen. Kun virtahevot poistuivat paikalta, oli meidänkin aika lähteä takaisin kohti Tremisanaa ja kunnolliselle aamupalalle.

Aamiaisen jälkeen meillä oli pari tuntia ylimääräistä aikaa. Makoilimme hetken hotellin uima-altaalla bambuvarjojen alla. Lämmintä oli noin 40 astetta. Seurasimme pihan apinoiden touhuja. Kovin kauan emme jaksaneet altaalla olla, vaan lähdimme aamiais/lounasmajan terassille katselemaan savannille aukeavaa näkymää. Kaukana näkyi kirahvi syömässä puiden lehtiä. Vieressä on pieni vesiallas, johon hetkenpäästä tuli pahkasika juomaan. Kaksi suurta korppikotkaa lenteli edestakaisin ja laskeutuivat viereiseen pensaaseen. Saman tien varis hyökkäsi kotkien kimppuun ja repi niitä siivistä. Näitä touhuja oli hauska seurata!

Seuraavaksi lähdimme vielä parin tunnin iltapäiväajelulle Jeepillä. Näimme jälleen norsuja, kirahveja ja kuduja, sekä paljon erilaisia lintuja ja liskoja. Ja tietysti impaloita.

Palattuamme hyppäsimme suoraan pikkubussin kyytiin ja lähdimme seuraavaan majapaikkaamme Mark’s Tree Houseen. Perillä olimme juuri ennen auringonlaskua. Tämä on hiukan vaatimattomampi, mutta luonnonläheisempi ja oikein viihtyisä lodge. Majoituimme alueen perällä joen varteen puiden ja puupölkkyjen varaan rakennetussa bambumajassa. Kun kävelimme illan hämärtyessä työntekijän perässä polkua pitkin majallemme, oli ihan polun vieressä suuri musta puhveli. Se pötki pakoon ennen kuin ehdin saada puhelinta esiin. Työntekijä oli hiukan huolissaan, että uskallammeko kävellä yksin takaisin Main Lodgeen illalliselle.

Majan seinät olivat bambua ja päivä paistoi seinänraoista suoraan sisään. Sängyn yläpuolella on hyttysverkko, joka suojaa muiltakin hyönteisiltä ja eläimiltä, kuten liskoilta. Meillä oli täälläkin oma suihku ja wc, vaikka suurimassa osassa majoista ei niitä ole, vaan alueen keskellä on erillinen bambuseinäinen suihku ja wc. Meidän majassa oli myös parveke suoraan joen yläpuolella ja alhaalla oli eläinten juomapaikka, jossa näkyi paljon tuoreita jälkiä. Aamuisin näkyi aina tuoreita puhvelin jälkiä, jotka kulkivat ihan majan vierestä joen varteen. Kun aamulla avasi oven, niin impalat söivät ruohoa ihan majan vieressä. Luonto tulee kirjaimellisesti ovelle.

Kävimme illalla vielä yhteisellä illallisella, joka oli katettu pihalla olevan katoksen alle. Ruoka oli täälläkin oikein hyvää, mutta tosiaan aika lihapainotteista. Palasimme majalle heinäsirkkojen sirityksen ja sammakoiden kurnutuksen säestyksessä. Sammakot pitivät aikamoista meteliä läpi yön.

Aamiainen oli pienen joenmutkaan muodostuneen lammikon rannassa osittain katetulla terassilla. Aamiaista syödessä voi jälleen seurata impaloiden ja kudujen aterointia. Joenmutkassa oli myös kilpikonnia. Aamiaisterassin ympärillä pyöri paljon apinoita, joita yksi työntekijä koitti hätistää ritsalla kauemmaksi. Apinat kun osaavat olla todella röyhkeitä, etenkin kun on ruuasta kyse.

Aamiaisen jälkeen lähdimme Jeepillä Krugerin kansallispuiston puolelle koko päiväksi. Täällä näimme jälleen paljon norsuja ja kirahveja, mutta nyt myös seeproja, strutseja, puhveleita, pahkasikoja, vesiantilooppeja, gnuita ja leijonia. Kiersimme aika laajan alueen ja oli hienoa nähdä myös maaston muuttuvan eri alueilla. Palasimme illaksi Mark’s Tree Houseen illalliselle.

Aamulla heräsimme taas aikaisin ja lähdimme lodgen lähimetsään kävelylle aseistetun oppaan johdolla. Hän kertoili paljon alueen kasveista ja niiden hyödyntämisestä esim. lääkkeinä tai ruokana. Söimme aamiaisen vasta kävelylenkin jälkeen. Aamiaisen jälkeen olikin aika hypätä taas pikkubussin kyytiin ja aloittaa matka kohti lentokenttää ja Kapkaupunkia.

Matkalla pysähdyimme vielä Blyde River Canyonilla, joka on maailman kolmanneksi suurin kanjoni, mutta sen väitetään olevan maailman toiseksi kaunein heti Grand Canyonin jälkeen. Kanjoni oli kyllä vaikuttava.

Meillä oli iltalento Johannesburgista Kapkaupunkiin. Olimme aika myöhään perillä Kapkaupungissa, joten jäimme lentokenttähotelliin yöksi odottelemaan, että Bart ja Jonna saapuvat seuraavana aamupäivänä ja vuokraisimme yhdessä auton lentokentältä ja lähtisimme kohti Kapkaupunkia ja viikonlopun kisakylää. Asiat eivät kuitenkaan edenneet ihan suunnitelmien mukaan, mutta tästä seikkailusta enemmän seuraavassa blogikirjoituksessa.

Loppuun vielä kuvapläjäys: