Kaamoshiihtovaellus UKK kansallispuistossa

Olemme vaeltaneet paljon kesällä ja talvellakin keväthangilla, kun aurinko paistaa pitkälle iltaan ja hanki kantaa suksien sekä ahkion alla. Haaveissa on ollut tehdä joskus hiihtovaellus vuoden pimeimpään aikaan. Keskitalvella, jolloin hankikantoa ei ole, päivät ovat lyhyitä ja pakkanen kireää. Tämän haaveen toteutimme joulun välipäivinä UKK kansallispuistossa.

Valmisteluita teimme aika pitkään. Tähän aikaan vuodesta olosuhteet ovat haastavat, joten reissuun tulee varautua lämpimillä ja pakkasenkestävillä varusteilla. Teltta, talvimakuupussi- ja alusta ovat ihan ehdottomia. Keskitalvella ei voi laskea yöpymisiä tupien varaan, koska olosuhteista johtuen ei tupaan asti aina pääse. Meillä tosin ei ollut tarkoituskaan yöpyä tuvissa, vaan teltassa luonnon helmassa.

Starttasimme vaellukselle Kiilopäältä, josta olimme vuokranneet ahkiot ja Garminen gps paikantimen. Muut varusteet olivat omia. Tuo gps paikannin tulee varmasti omalle hankintalistalle jatkossa, mutta omien ahkioiden hankintaa täytyy harkita tarkemmin, koska tämän tavaramäärän kuljettaminen alkaa olla henkilöautolla jo hiukan haastavaa ilman ahkioitakin. Edeltävinä viikkoina jännitimme lumitilannetta ja lähinnä lumen riittävyyttä tunturissa. Etelä-Suomessa lunta oli satanut paljon, mutta Pohjoisessa ei. Viimeisellä viikolla ennen reissua lunta tuli sitten reippaasti. Myöhäinen lumentulo aiheutti sen, että lumihankeen ei ehtinyt muodostua uuden ja vanhan lumen kerroksia, vaan puuterilunta oli noin 40 cm ja se upotti aivan pohjaan saakka. Hangen alla ei siis ollut lainkaan kantavaa kerrosta. Tästä varoiteltiinkin Kiilopäällä, että lumiolosuhteet ovat tänä vuonna poikkeuksellisen haastavat. Myöskään huoltoajoja kelkalla ei ollut ajettu, joten maastossa ei ollut minkäänlaista uraa. Myös useat joet olivat edelleen auki, joka aiheutti hiukan enemmän säätöä reittien suunnittelussa, kun normaaleista ylityspaikoista ei välttämättä pääsisi joen yli.

Ahkiot pakkasimme Kiilopään parkkipaikalla. Aamun pakkasessa alkoi tulla sen verran kylmä, että ahkiota ei ehkä tullut pakattua ihan optimaalisesti, vaan sulloimme vain mahdollisimman nopeasti kaiken kyytiin ja sitten liikkeelle. Onneksi ahkioissa oli tilaa ja tavaroita tuli säädettyä myöhemmin matkan edetessä.

Alkumatka oli suhteellisen helppoa, vaikka reitti lähtikin heti nousemaan tunturiin. Rautulammen suuntaan oli vedetty kelkalla hiihtoura ja sitä seurasimme ensimmäiset neljä kilometriä. Sen jälkeen käännyimme kohti koskematonta Lapin luontoa ja olimme omillamme. Pakkasta oli noin 12 astetta ja tuuli oli tunturissa jokseenkin kova. Kylmä ei kuitenkaan tullut. Tunturien ylitysten jälkeen laskimme alemmas joen varteen tunturikoivujen valtaamaan maastoon. Täällä eteneminen oli todella hidasta ja työlästä. Sukset upposivat syvälle ja tekivät kapeaa latu-uraa ahkion eteen. Ahkio ei täysin mahtunut samaan uraan suksen jäljen kanssa, joten ahkio kulki perässä puolittain kyljellään. Tästä taas aiheutui se, että jokaisessa pienemmässäkin mutkassa, kun kiertelimme koivikoita, ahkio kaatui kyljelleen. Fjellpulkenin ahkioita pitkillä asioilla ei saa pystyyn irrottautumatta valjaista ja tamppaamatta ahkion viereen. Kovin työlästä ja hidasta siis. Jos etummaisena kulkevan ahkio kaatui, niin takana tuleva pystyi kyllä sen nostamaan pystyyn helpommin. Itse en muutenkaan ollut kovin tyytyväinen tuohon Fjellpulkenin ahkioon. Raskas ja hidas eteneminen syvässä lumihangessa ei meitä varsinaisesti haitannut ja siihen olimme myös varautuneet, mutta tuo ahkioiden jatkuva kaatuminen harmitti sitäkin enemmän ja hidasti matkantekoa paljon. Siihen kun ei pystynyt vaikuttamaan edes ahkion tasapainoisella pakkaamisella, koska suksen muodostama syvä ura lumihangessa oli selvästi kapeampi kuin ahkio, niin se väistämättä aiheutti tämän ongelman. Ahkio ei kuitenkaan ollut riittävän leveä, jotta se olisi ns. kellunut suksen uran päällä.

UKK puiston alueella on tähän aikaan vuodesta kaamos. Saariselällä kaamos päättyy 7.1. Tarkoittaa siis sitä, että aurinko ei nouse missään vaiheessa vuorokautta. Hämärän aikaa riitti kuitenkin lähes viiden tunnin verran. Kaamosmaisemat hämärän eri sävyineen ja lumitykkyiset puut ovat todella kauniita. Kovin paljon valokuvia ei pystynyt ottamaan, koska tuulessa sormet paleltuivat nopeasti.

Vaikka aamulla lähdettiin liikkeelle pimeässä, ennen hämärän aikaa, niin tunturikoivikossa tarpoessa ehti ilta kuitenkin pimentyä kokonaan. Otsalamppujen valossa oli tunnelmallista edetä viimeset kilometrit. Alkuperäinen suunnitelma oli edetä ensimmäisenä päivänä lähemmäs 15 kilometriä, mutta jäimme tavoitteesta reilusti. Sillä ei varsinaisesti ollut väliä, koska tähän aikaan vuodesta suunnitelmat täytyy tehdä hyvin joustaviksi. Jäimme yöksi joen varrella sijaitsevan laavun lähettyville. Laavulla oli pariskunta, jotka olivat jo kaksi päivää yrittäneet edetä pidemmälle, mutta lumiolosuhteista johtuen olivat joutuneet kääntymään ja olivat nyt matkalla takaisin päin. He olivat törmänneet edellisenä päivänä myös toiseen hiihtäjään, joka oli myös joutunut kääntymään takaisin. Onneksi heillä kaikilla oli kunnolliset talvivarusteet maastossa yöpymiseen, eivätkä olleet laskeneet etenemistä tupien varaan. Tapasimme myöhemmin myös yhden hiihtäjän, joka oli kelistä johtuen joutunut yöpymään kaksi yötä maastossa sillä pätkällä, jonka me kuljimme ensimmäisenä päivänä, vaikka hänellä oli ollut tavoitteena Suomujoen varressa oleva autiotupa. Hyvä osoitus siitä, että tupien varaan ei voi etenemistä talvella laskea.

Pystytimme teltan laavun lähettyville ja istuimme sen jälkeen nuotiotulien ääreen syömään ja nauttimaan pimeästä illasta. Sulatimme juoma- ja ruokavedet lumesta nuotiolla, vaikka bensakeitinkin oli mukana. Nuotiolla sulattelu on hidasta puuhaa, mutta olihan meillä aikaa. Pakkanen oli kiristymässä. Illalla kömmimme ajoissa telttaan. Lumia sulatellessa täytimme myös Nalgenen juomapullot kuumalla vedellä ja laitoimme pullot makuupussiin lämmittämään varpaita. Tämä on hyvä kikka, kun yleensä makuupussi on kylmä silloin kun sinne kömpii. Otin myös osan vaatteista yöksi makuupussin sisään, jotta ne olivat aamulla lämpimiä pukea päälle.

Nukuimme pitkät yöunet ja nousimme aamupalalle pimeässä. Aamutoimien jälkeen suunnitelmissa oli lähteä eteenpäin umpihankeen kahlaamaan, vaikka tiesimme, että suunnitelma saattaa olla tekemätön paikka. Kun varusteet ovat hyvät, ei ulkona eläminen talvellakaan ole ikävää. Päinvastoin. Ainoa hetki, jossa meinasi tulla kylmä, on aamulla liikkeellelähtö. Kun kuoriutuu lämpimistä untuvavaatteista ja talvikengistä, ja vaihtaa tilalle kylmät ja jäiset hiihtovaatteet ja -monot, ja vielä viimeiset tavaroiden pakkaamiset ahkioon ennen liikkeellelähtöä, niin tässä vaiheessa tulee yleensä hiukan kylmä. Mutta kun pääsee kahlaamaan umpihankeen ja vetämään pulkkaa perässä, niin nopeasti sitä kyllä lämpenee.

Joet ja purot olivat vielä monin paikoin avoimia. Kovin syviä ne eivät täällä yleensä ole, joten teoriassa yli pääsisi kahlaamallakin. Mutta meillä oli bc monot ja siteet, eikä siis kahlaamiseen soveltuvia kumisaappaita. Suksien tai ahkion pohjaa ei myöskään halua täällä turhaan kastella, koska sitten ne jäätyvät ja eteneminen jäämöhkäleiden kanssa on entistä hankalampaa. Monessa kohdin jokien reunat ovat myös niin jyrkkiä ja syviä, että ahkion kanssa niitä saattaa olla vaikea ylittää. Täytyy siis hiukan kierrellä ja etsiä sopivaa ylityspaikkaa. Joskus se voi löytyä helpostikin, joskus taas voi joutua kiertämään pitkänkin matkan.

Eteneminen umpihangessa jatkui erittäin hitaana. Maasto oli kumpuilevaa ja paljon pieniä mäennyppylöitä, joiden yli ahkion kiskominen kävi enemmän kuin työstä. Totesimme, että reittisuunnitelman vaihtaminen oli taas paikallaan. Tästä päivästä tuli lopulta hiukan suunniteltua lyhyempi ja pystytimme teltan jo alkuillasta. Vedet keittelimme tällä kertaa bensakeittimellä. Pakkanen kiristyi 20 asteen paikkeille ja taivas oli täysin kirkas. Täällä tulee mentyä ajoissa nukkumaan ja nukuttua pitkät yöunet. Silti unta riittää hyvin aamuun asti. Kyllä tämä jatkuva ulkona oleminen ja liikkuminen vaan laittaa väsyttämään iltaisin.

Seuraavana päivänä suuntasimme taas ylemmäksi tunturiin. Tunturissa tuuli on kovettanut lunta enemmän ja eteneminen on siten helpompaa. Toki täälläkin on tuulen tuiskuttamia lumikasoja, joten upottavaakin lunta oli ihan riittävästi. Näkyvyys oli aika nollassa ja päivät kun ovat muutenkin hämäriä, niin valkoista lumenpeittämää alustaa on vaikea nähdä. Maaston muodot häviävät kokonaan ja maisema on tasaisen valkoisen harmaata sinisen ja lilan sävyineen. Tunturissa on aika paljon myös sastrugeja (=aaltomaisia muodostelmia, jotka syntyvät, kun kova tuuli puhaltaa lunta ja se jäätyy aallon muotoihin), joihin tuli kompuroitua, kun maastoa oli vaikea hahmottaa. Tuuli on myös tunturissa kovempaa kuin alempana puurajan alapuolella. Matka kuitenkin eteni huomattavasti paremmin ja pidemmälle. Jossain vaiheessa huomasin, että vaatteet olivat pakkasen ja tuulen ansiosta täysin valkoisen kuuran peitossa. Jäätävän näköistä.

Liikumme oikeastaan koko ajan otsalamppu päässä. Aamulla sen vetäisee ensimmäiseksi päähän teltasta noustessa ja illalla viimeisenä sujauttaa teltan taskuun. Suurin osa päivästä menee pimeässä ja hämärän aikaankin lamppua saattaa tarvita maaston muotojen tarkasteluun. Hyvin riitti lampussa virtaa siitä huolimatta ja vasta viimeisenä päivänä joutui vaihtamaan toisen akun. Varalamppuja ei tarvinnut käyttää lainkaan, vaikka niitä oli mukana parikin kappaletta. Teltan katossa meillä oli erillinen telttavalo, joka oli kätevä. Myös varavirrat ovat riittäneet pakkasesta huolimatta oikein hyvin. Kellon latasin päivittäin ja puhelimen pari kertaa reissun aikana. Pakkanen ei tuntunut vaikuttavan varavirran riittävyyteen juuri lainkaan ja pari powerbankia jäi kokonaan käyttämättä. Nettiyhteyttä täällä ei ole lainkaan ja puhelimenkin kuuluvuus luultavasti hyvin huonoa, joten puhelimen akkua kului lähinnä vain valokuvien ottamiseen. Garminin gps laite osoittautui loistavaksi välineeksi. Alueella, jolla liikuimme, ei ole lainkaan merkittyjä reittejä. Minkäänlaisia polkuja ei ollut erotettavissa ja maaston muodot katosivat toisinaan täydelliseen whiteoutiin. Välillä oli vaikea nähdä edes sitä, lähteekö maasto nousemaan vai laskemaan. Perinteinen kartta ja kompassi ovat kyllä hyviä ja ehdottoman tärkeitä välineitä ja tunturissa suuntaa pidimme paljolti kompassin avulla. Mutta kyllä tuolla gps laitteella oli todella nopea tarkistaa suuntaa, reittisuunnitelmaa (emme olleet etukäteen piirtäneet mitään tiettyä reittiä, lähinnä vain reittipisteitä), kuljettua matkaa tai etäisyyttä johonkin. Lisäksi siitä löytyy viestintämahdollisuus ja SOS-painike.

Teltan pystytimme pimeässä ja jälleen saimme nukuttua pitkät yöunet. Aamulla taivaalla oli upeat kaamoksen värit, kun aurinko kajasteli horisontin alapuolelta. Aloimme pikkuhiljaa kääntämään suuntaa jo kohti paluumatkaa. Nukuimme vielä yhden yön tunturissa. Tällä kertaa juuri puurajan yläpuolella. Viimeiselle yölle saimme myös hienot revontulet, jotka viimeistään kruunasivat koko retken.

Viimeiselle päivälle jäi melko lyhyt etappi suhteellisen helppokulkuista reittiä ja palasimme Kiilopäälle hyvissä ajoin ja hyvissä voimissa. Ahkion palautuksen ja kamasäädön jälkeen oli mahtavaa päästä rentoutumaan savusaunan löylyihin ja pulahtamaan avantoon useampaankin kertaan. Viiden päivän reissun jälkeen peseytyminen ja puhtaat vaatteet tuntuivat luksukselta. Kävimme illallisella Kiilopään ravintolassa, jossa oli tarjolla erinomainen uuden vuoden illallisbuffet. Sen kummemmin emme uutta vuotta jaksaneet juhlistaa, vaan uni maittoi tänäkin iltana. Illaksi varattu skumppakin jäi korkkaamatta.

Seuraavana päivänä matka jatkui kohti Sallatunturia. Siellä vietämme viikon hiihdellen etätöiden ohessa.