Talviselviytymiskurssi

Tänä talvena on tullut pohdittua tilanteita, että talviretkeilyssä kaikki ei menisikään kuten on suunniteltu. Tapasimme kaamosvaelluksella useita ihmisiä, jotka eivät päässeet lumiolosuhteista johtuen yöksi tuvalle, vaikka niin olivat suunnitelleet. Heillä kaikilla oli onneksi mukana talvikäyttöön soveltuvat yöpymisvarusteet ja olivat kokeneita talviretkeilijöitä. Mutta paljon olen kuullut myös heistä, jotka lähtevät hiihtämään tuvalle pelkällä päivärepulla. Vaikka sää ei yllättäisi, joskus tuvalle saapuja joutuu toteamaan polttopuiden loppuneen tai koko tuvan palaneen. Näin kävi muutama vuosi sitten mm. Rautulammella, kun hiihtäjiä odotti pelkät savuavat rauniot. Joka talvelle riittää myös vähintään se yksi surullinen tarina, kun on sitten käynyt huonosti. Jos on kokemusta vain merkityillä reiteillä tai moottorikelkkauralla kulkemisesta, voi saada aika väärän kuvan talviolosuhteiden karuudesta.

Tästä se ajatus sitten lähti ja ilmoittauduttiin Maanpuolustuskoulun talviselviytymiskurssille. Itse en ole millään tavalla kiinnostunut armeijatouhuista, mutta MPK:n kurssit ovat varmasti parhaimmistoa yllättäviin selviytymistilanteisiin varautumisessa talviolosuhteissa. Mitä enemmän on osaamista toimia yllättävissä tilanteissa, sitä paremmin riskejä pystyy myös minimoimaan etukäteen. Tämä kurssi on sallittu myös alaikäisille (yli 15-vuotiaille), joten kaikki sotilastoimintaan viittaava on kurssilla kielletty, koska Suomessa lapsisotilaiden kouluttaminen on kiellettyä.

Ensimmäinen ilta

Perjantai-iltapäivällä lähdimme ajamaan kohti Dragsvikin kasarmia Tammisaareen. Oli outoa lähteä viikonlopuksi ”retkelle” ja ottaa mukaan vain ihan pieni reppu. Mukaan sai ottaa vain oman puukon, avaruushuovan, otsalampun ja varaparistot/varalampun sekä tulukset. Jokainen sai ottaa lisäksi pienen selviytymisrasian, jonka tulee mahtua taskuun. Selviytymisrasian sisällön sai itse päättää, mutta siihen annettiin paljon vinkkejä, mitä sen olisi hyvä sisältää. Kaikenlainen ruoka ja energia (esim. geelit) olivat kiellettyjä. Lisäksi halutessaan sai ottaa omat alusvaatteet. Muuten kaikki vaatteet ja varusteet saisimme lainaan armeijan varustevarastolta. Viime hetkellä saimme viestiä kouluttajalta, että armeijan kenttäpulloja ei ole tänä viikonloppuna saatavilla, joten meidän tuli ottaa mukaan omat 1 litran juomapullot, jotka kestävät kiehuvaa vettä.

Dragsvikin kasarmien portilla ilmoittauduimme sotilaspoliiseille ja kouluttajat tarkistivat henkilöllisyyden. Sen jälkeen lähdimme pienissä ryhmissä kouluttajan perässä varustevarastolle. Varastolla kierros tehtiin todella nopeasti. Saimme isot reput, joiden kanssa kuljimme eteenpäin ja vaatteita sekä varusteita heiteltiin vauhdilla reppuun. Mitään ei ollut aikaa sovittaa. Osa vaatteista oli aika suuria, mutta parempi niin päin, kuin liian pieniä. Tämän jälkeen siirryimme ulos odottamaan, että koko kurssi olisi kasassa ja saisimme lisäohjeita. Odottelua kesti pari tuntia. Ohjeistuksen jälkeen lähdimme omilla autoilla yhtenä kolonnana ajamaan Hankoon. Viimeiset kilometrit ajettiin pientä ja mutkaista hiekkatietä syvälle metsään. Jätimme autot sorakentälle ja kokoonnuimme jälleen ulos. Tämän jälkeen ei enää sisätiloihin päästy ennen sunnuntaita. Meitä varoiteltiin, että tämä kurssi on kovempi kuin armeija ja kurssin jälkeen moni armeijan käynyt totesi tämän pitävän paikkansa. Taisin olla kurssin ainoa täysi-ikäinen, joka ei ole armeijaa käynyt. Yksikään kurssi ei ole tähän mennessä selviytynyt viikonlopusta ilman yhtään keskeyttäjää. Me päätimme olla ensimmäinen kurssi, jossa kukaan ei keskeytä. Tässä vaiheessa tosin hiipi mieleen, että viikonlopun voisi ehkä käyttää muuhunkin, vaikka sohvalla makaamiseen. Mistä näitä hulluja ideoita aina syntyy…

Kävimme repun sisällön läpi yksitellen kouluttajan johdolla ja saimme ohjeita kerrospukeutumiseen ja kuivien vaatteiden merkitykseen. Esim. sukkien vaihtoon ja märkien sukkien kuivattamiseen, joka on yksi tärkeimpiä asioita talviretkeilyssä. Nämä asiat olivat pääsääntöisesti tuttuja jo ennestään. Tämän jälkeen saimme luvan riisua siviilivaatteet ja pukea armeijavaatteet päälle. Vaatteiden vaihto ja pakkaus tapahtui ulkona pakkasessa. Tässä vaiheessa olimme olleet ulkona noin neljä tuntia ja osa porukasta alkoi olla todella kylmissään. Koska ohjeessa sanottiin, että varusteet saadaan kurssin puolesta, niin suurin osa ei ollut varautunut seisomaan ulkona pakkasessa omissa vaatteissa pitkiä aikoja ennen varusteiden vaihtoa. Itselläni oli ulkovaatteiden alla merinopikkuhousut, paksuimmat merinopitkätkalsarit, jotka kaapista löytyy ja niiden päällä vielä fleecehousut. Ohuet merinolinersukat ja niiden päällä paksut merinovillaiset vaellussukat. Yläosassa merinoliivit, ohuempi merinokerrastopaita ja sen päällä vielä paksumpi merinopoolo. Näiden päällä vielä paksu merinohuppari ja kaulassa buffi. Tarkenin siis seisoskella pihalla muutaman asteen pakkasessa ja nämä vaatteet jätin myös armeijavaatteiden alle. Vaikka käytin omia alusvaatteita ja kerrastoja, oli armeijan vaatteet kuljetettava koko ajan repussa, eli vara- ja vaihtovaatetta olisi riittävästi mukana. Omien vaatteiden päälle puettiin vielä ohuemmat palvelushousut ja -takki, sekä pakkashousut- ja takki. Jalkaan armeijan kumisaappaat, niiden sisään sanomalehden aukeamat taiteltuna, pohjalliset ja huopavuoret. Päähän pipo, joka oli jättikokoinen. Olisin voinut vaihtaa päähän oman pipon, mutta siinä on niin iso tupsu, että se olisi ollut aika epäkäytännöllinen, joten kiristin armeijan pipon otsalampulla päähäni. Saimme myös kahdet eri hanskat. Toiset olivat ohuemmat sormikkaat ja toiset olivat paksut nahkarukkaset, joiden sisään tuli erillinen karvavuori. Hanskat olivat niin isot, että jätin omat paksut talvihanskat käteen. Lisäksi saimme lumipuvut, sadesuojat, pyyhkeet ja ruokailupakit. Jos jotain omia vaatteita halusi ottaa mukaan, ne piti olla päällä. Reppuun ei siis saanut pakata mitään omia vaatteita. Tässä vaiheessa tarkistettiin myös muut mukaan otettavat henkilökohtaiset varusteet, ettei kenelläkään ollut mitään ylimääräistä. Edellä mainittujen asioiden lisäksi olin ottanut mukaan myös hammasharjan ja -tahnan, huulirasvan ja kompassin. Nämä kaikki sallittiin. Loput omat varusteet ja vaatteet jätettiin autoihin.

Meitä kurssilaisia oli kaiken kaikkiaan 26 ja meidät oli jaettu 4 ryhmään. Omassa ryhmässämme oli seitsemän henkilöä. Yksi ryhmämme jäsen oli alaikäinen, joka oli tullut isänsä kanssa tutustumaan armeijatouhuun, kun poika olisi lähdössä vuoden kuluttua armeijaan. Isä halusi, että poika tulee pärjäämään armeijassa hyvin ja hän oli selvästi melko armeijahenkinen ja puhui ”karjumalla” 😊 kuten armeijassa on varmaan joskus aikoinaan ollut tapana. Puheet olivat muutenkin suuria. Poika ei vaikuttanut asiasta ihan yhtä innostuneelta. Tästä miehestä tuli ryhmämme johtaja, koska *hänellä olisi kokemusta*. Kouluttajia kurssilla oli kaikkiaan noin 10 henkilöä, joista jokaisella oli oma vastuualue.

Vihdoin pääsimme liikkeelle noin yhdeksän aikaan illalla. Lähdimme kävelemään pimeässä kohti tukikohtaa, jonne matka ei ollut kovin pitkä. Jos olisi ollut lunta enemmän, olisimme hiihtäneet. Saavuimme alueelle, jossa oli laavu ja sen viereen pystytetty puolijoukkueteltta. Teltta oli kouluttajia varten ja sinne meillä ei ollut mitään asiaa. Vaikka jälkeen päin kuulimmekin, että ainakin yksi osallistuja oli joutunut yöllä siirtymään kouluttajien telttaan kamiinan lämpöön.

Kaksi ryhmää lähti opettelemaan tulentekoa ja toiset kaksi hätämajoitteen rakentamista. Me olimme tulentekoryhmässä. Pienen teoria-alustuksen jälkeen keräsimme luonnosta joitakin sytykkeeksi kelpaavia asioita. Itse keräsin lähinnä heinää. Sitten vain tuluksilla raapimaan tulta. Tulenteon tärkein asia on valmistelu. Sytykkeet on valmisteltava huolellisesti, jotta ne syttyvät kylmässä ja kosteassa ja viereen on varattava reilusti palavaa materiaalia, jolla tulta ruokitaan, kun sen on saanut syttymään. Tällä kertaa meidän oli vain saatava tuli syttymään, mutta sen annettiin sammua saman tien. Tämä sujui aika helposti ja luotto omiin kykyihin kasvoi.

Seuraavaksi lähdimme opettelemaan hätämajoitteen rakentamista. Kouluttajat näyttivät esimerkin ja kertoivat paljon erilaisista asioista, joita on hyvä huomioida sopivan paikan valinnassa ja majan rakentamisessa. Lähdimme etsimään itsellemme sopivaa paikkaa rakentaa majoite joko yksin tai pareittain.

Me rakensimme kahdenhengen majan kuusen alle. Maastosta löytyi aika paljon oksia, joilla sai vuorattua seiniä tiiviimmiksi. Sadeviitat käytettiin vuoraamaan majan kattoa ja avaruushuopa majan takaseinälle heijastamaan nuotion lämpöä. Pohjalle paksu kerros havuja. Tässä vaiheessa alkoi jo nälkä kurnia vatsassa, mutta kun tiesin, ettei ruokaa ole tulossa, niin en asiaan kiinnittänyt sen kummemmin huomiota.

Teimme nuotion majan edustalle. Kello oli tässä vaiheessa jo yli kaksi yöllä ja aloimme olla jo sen verran väsyneitä, että päätimme kömpiä molemmat majaan nukkumaan ja antaa tulen sammua. Lisäsin vielä armeijan villakerraston eli ”Nallen” päälle ja kömmin majaan. Pakkasta oli 8 astetta. Aika nopeasti alkoi kylmä hiipimään majan pohjasta. Sen verran oli kylmä, että nukkumisesta ei juuri tullut mitään, mutta sain kuitenkin torkuttua jonkin verran. Välillä täytyi nousta ylös ja liikkua itsensä lämpimäksi, jonka jälkeen kömmin uudelleen majaan. Kylmyys tuli altapäin. Jos olisin saanut majan pohjan vuorattua kunnolla, olisin tarjennut nukkua hyvin. Kouluttajat kiersivät pari kertaa yöllä kaikkien luona varmistamassa, että kaikki on hyvin, eikä kukaan kärsi hypotermiasta. Nousimme ylös ehkä viiden maissa ja sytytimme nuotion tarkoituksena hiukan lämmitellä. Lopulta kuitenkin väsymys alkoi painaa sen verran, että oli taas kömmittävä majaan ja annettava tulen sammua. Tällä kertaa taisin ihan nukahtaa. Ehdin nukkua ehkä puoli tuntia, kun kouluttajat tulivat seitsemän aikaan huutelemaan kaikki hereille ja käskyn kokoontua kokoontumispaikalle kaikki varusteet mukana.

Lauantai

Aamulla kokoontumispaikalla kuulimme, että meidän ryhmänjohtaja, isä teinipoikansa kanssa oli jättänyt homman kesken ja olivat lähteneet yöllä kotiin. Meidän kurssi ei siis tehnyt historiaa ja ollut ensimmäinen ryhmä, jossa ei olisi ollut yhtään keskeyttäjää. Näitä keskeyttäjiä tuli myöhemmin kurssin aikana vielä lisää.

Aamun ensimmäinen tehtävä oli vedenhaku. Kävimme taas teoriaa läpi, kuinka luonnosta löytää vettä talvella, veden juomakelpoisuudesta ja sen keittämisestä. Lähistöllä oli pieni puro, joka oli jäässä, mutta kun jään pinnan rikkoi, alla oli virtaavaa vettä. Tästä haimme juomavedet, jotka keittelimme. Koska nyt tehtävän prioriteetti oli juomaveden saannissa, eikä tulen sytyttämisessä, saimme muutaman valmiin polttopuun, mutta ne piti itse saada syttymään tuluksilla ja luonnon sytykkeillä.

Tämän jälkeen siirryimme harjoittelemaan navigointia luonnon merkkien mukaan ilman karttaa ja kompassia. Tässä sain ensimmäisen kerran oikeasti uusia oppeja. Vaikka kaikki luonnon suunnistusmerkit olivat ennestään tuttuja, niin opimme kuinka kelloa voi käyttää kompassina sekä kuun sijainnista sen eri kiertovaiheissa. Myös tähtitaivaan hyödyntämisestä tuli uusia oivalluksia.

Seuraavaksi oli vuorossa hätäensiapu. Katkenneiden raajojen sitomista, suurien haavojen tyrehdyttämistä ym. Uutena asiana, jota en ole aiemmin kokeillut, tuli paarien rakentaminen. Kokeilimme myös kantaa toisiamme itserakennetuilla paareilla ja totesimme, että homma on todella rankkaa. Tästä taidosta ei kuitenkaan ole kovin paljon hyötyä kahdestaan retkeillessä.

Opettelimme myös hätämajoitteen parantamista, jos kävisi niin huonosti, että maastossa joutuisi yöpymään useamman yön ilman varusteita. Rakensimme ”sängyn” eli teimme riu’uista kehikon, jonka vuorasimme havuilla. Tämän tarkoitus oli pitää nukkuja irti maasta, jolloin kylmä ei tule ihan niin helposti kuin suoraan lumen tai jäisen maan päällä nukkuessa. Opettelimme myös rakentamaan liikuteltavan havuseinämän, jonka voi siirtää aina tuulen puolelle suojaamaan.

Nyt huomasi jo selvästi omassa olossa vetämättömyyttä ja hetkittäistä ärtymystä. Väsymys painoi, energiavaje oli suuri, eikä vettäkään tullut juotua ihan riittävästi. Saman huomasi myös muissa kurssilaisissa. Kaikki olivat enemmän tai vähemmän uupuneita, osa näytti jo hiukan huonoilta. Nälkää en kuitenkaan enää tuntenut. Energiavajeen huomasi lähinnä jaksamisessa ja siinä, että mikään ei oikein enää huvittanut. Ihminen tarvitsee vettä noin 2,5 – 3 litraa vuorokaudessa. Tämä ei suinkaan tarkoita, että tuollainen määrä tulisi juoda vuorokauden aikana, vaan suurin osa elimistön vaatimasta nesteestä tulee ruuasta. Ruokaa ei ollut ja vettäkään ei ehtinyt koko ajan keitellä. Nestevajekin siis vaivasi, mutta oli hyvä testata omaa toimintakykyä tällaisissa olosuhteissa, kun samalla piti koko ajan tehdä erilaisia asioita.

Seuraavaksi oli vuorossa luonnon muona. Keitimme havunneulasteetä, joka tässä vaiheessa iltapäivää maistui todella hyvältä, kun vuorokauteen ei ollut syönyt yhtään mitään. Energiaa siinä ei kovin paljon ole, mutta lämmitti mukavasti, kun juomavesi muuten oli jääkylmää. Talvella luonnosta ei ole kovin helppoa löytää syötäviä kasveja. Luonnon muonaan kuuluu myös riista ja harjoittelimme jonkinlaisen kalastusvälineen tekemistä, jonka nimeä en enää muista. Meillä oli selviytymisrasiassa muutama ongenkoukku ja pätkä siimaa, joten saimme välineet rakennettua. Ongelle emme kuitenkaan lähteneet vaan saimme lopuksi jokainen yhden valmiiksi ongitun kokonaisen lahnan. Se piti itse perata, pilkkoa ja keittää. Tämä homma ei ole minun vahvuus, mutta sain kuitenkin kalan perattua. Se piti keittää ruotoineen ja myös pää heitettiin sekaan antamaan makua (päätä ei ollut tarkoitus syödä). Keräsimme sekaan muutamia katajanmarjoja. Tälläkin kertaa saimme muutaman valmiiksi pilkotun klapin, koska tehtävän koulutuksellinen tarkoitus oli muu, kuin tulen tekeminen. Tulentekemistä pelkästään luonnon materiaalista ehti harjoitella ihan riittävästi kurssin aikana muutenkin. Vaikka tässä vaiheessa oli ollut jo yli vuorokauden syömättä, niin niin nälkäinen en vielä ollut, että ruotoinen kala olisi maistunut. Koitin löytää ruodotonta lihaa mutta pääasiassa syljeskelin ruotoja. Sain syötyä kalaa ehkä kahden lusikallisen verran, kunnes turhauduin ruotoihin ja jätin syömättä. Kalan maussa ei ollut mitään vikaa, mutta en vain pysty syömään niitä ruotoja ja niitä on täysin mahdotonta saada kokonaan pois. Kalastus ei ole mun juttu ja jos joskus eksyn metsään, niin se on varmasti se viimeinen keino, jolla koitan itseni ruokkia. Sen jälkeen kaikki haisi kalalle eikä eräolosuhteissa pysty puukkoa, pakkia tai käsiä pesemään kunnolla. Niitähän ei missään tapauksessa saa pestä suoraan vesistöön, koska se pilaa juomakelpoisen veden nopeasti! Myös vaatteet haisivat kalalle. Yäk!

Kalan valmistukseen meni sen verran aikaa, että ilta alkoi olla jo pitkällä, kun olimme valmiit. Saimme seuraavaksi tehtäväksi rakentaa omiin majoihimme havuilla vuoratut riukupohjat, sytyttää tulet ja käydä nukkumaan. Takaisin kokoontumispaikalle pitäisi palata klo 23:30. Ehdimme torkkua reilun tunnin, ennen kuin piti nousta uudelleen ylös. Tällä kertaa majassa maatessa oli niin kylmä, etten pystynyt nukkumaan lainkaan. Tähän luultavasti vaikutti energiavaje ja kumuloitunut väsymys, että kylmyys tuntui nyt paljon enemmän. Nousin ylös hiukan ennen määräaikaa ja liikuin lämpimikseni. Pakkasta oli noin 10 astetta, taivas oli kirkas ja täysikuu valaisi niin, ettei otsalamppua edes tarvinnut metsässä. Säät ovat kyllä suosineet tätä kurssia. Pahinta olisi ollut asteen tai parin plussakeli ja vesisade. Pikkupakkanen on parasta tällaiseen, koska ilma on silloin kuiva. Myös täysikuu valaisi mukavasti ja päivät olivat aurinkoisia. Ehkä liiankin hyvä tuuri säiden suhteen.

Yksi henkilö oli joutunut keskeyttämään käsien ja jalkojen paleltumisen takia. Hän ei ollut huolehtinut kuivien sukkien vaihtamisesta ja märät sukat olivat jäätyneet jalkoihin kiinni! Vain ritinä oli kuulunut, kun lääkintähenkilö irrotti sukkia hänen jaloista.

Keskiyöllä kokoontumispaikalla saimme jälleen uuden tehtävän. Jokaisen tuli sytyttää itse tulet ja saada tuli palamaan siten, että pakin kannellinen vettä kiehuu. Kun tehtävän oli suorittanut, sai hakea varsinaisen yllätyksen: makuupussin ja makuualustan! Saisimme siis nukkua loppuyön makuupussissa makuualustan päällä. Tällainen pieni luksus meille sallittiin sen takia, että kurssilaisia ei olisi voinut seuraavana päivänä lähettää autoilla kotia kohti, jos koko viikonloppu olisi tullut valvottua. Kouluttajien oli siis varmistettava, että jokainen saa vähän unta ennen auton rattiin hyppäämistä. Itse nukuin todella hyvin loppuyön. Ehdin nukkumaan lähes kuusi tuntia ja heräsin aamulla virkeänä.

Sunnuntai ja kurssin päätös

Aamun tehtävänä oli purkaa kaikki majoitteet ja jättää metsä siihen kuntoon, kuin siellä ei olisi kukaan yöpynyt. Purimme myös keskeyttäneiden majoitteet. Lisäksi täytyi varmistaa, että kaikilta tulipaikoilta on tulet varmasti kunnolla sammuneet.

Kokoontumispaikalla saimme kuulla seuraavan yllätyksen. Saisimme kunnollisen aamupalan! Tämä tarjottiin samasta syystä kuin makuupussi ja -alusta edellisenä yönä, ajokunnon varmistamiseksi. Tarjolla oli kaurapuuroa, leipää ja juustoa, rahkaa, kahvia ja välipalakeksejä. Ruoka maistui ja sitä olisi saanut santsata, mutta yllättäen sitä ei jaksanutkaan kovin paljon syödä.

Ruokailun jälkeen lähdimme marssimaan takaisin autoille. Vaihdoimme siviilivaatteet päälle ulkona kovassa tuulessa ja keräsimme kaikki omat tavarat erilleen. Sen jälkeen kävimme repun sisällön läpi kouluttajien johdolla ja varmistuimme että kaikilla oli kaikki armeijan lainatavarat repuissaan, eikä mitään ollut hävinnyt matkalle. Muutamia paitoja ja housuja etsittiin kuumeisesti, mutta jostain repun mutkista ne lopulta löytyivät. Yhdet kalsaritkin olivat kateissa, mutta ne löytyivät lopulta etsijän jalasta. Tästä ajelimme taas yhtenä letkana takaisin Dragsvikin kasarmille.

Varusteiden palautus sujui yhtä nopeasti ja järjestelmällisesti kuin niiden haku pari päivää aikaisemmin. Kokoonnuimme vielä kertaalleen ulkona palautetilaisuuteen, jonka jälkeen pääsi lähtemään kotiin. Kotona lämmitimme ensimmäiseksi saunan ja tilasimme pizzat. Olo oli kuin jyrän alle jääneellä, kun jokaista paikkaa särki. Pikkuhiljaa alkoi synkimmät hetket kadota mielistä ja tilalle nousi voittajafiilis. Missään vaiheessa keskeyttäminen ei käynyt edes mielessä. Vaikka kurssi oli rankka, en kokenut sitä missään vaiheessa liian raskaana tai haastavana. Toimintakyky säilyi koko ajan hyvänä. Vasta seuraavana aamuna huomasi homman kovuuden, kun hyvistä yöunista huolimatta oli vielä selvästi jonkinlainen kooma päällä. Kroppa oli tosi väsynyt ja kaikki lihakset kipeänä. Kädet tärisivät ja lonkan koukistajat olivat jumissa raskailla armeijan saappailla kävelystä. Huulet ja nenä olivat rohtuneet ja naama muutenkin rutikuiva. Tämä oli kropalle kovempi koettelemus kuin olin osannut odottaa ja sen huomasi oikeastaan vasta jälkikäteen. Tälle päivälle suunniteltu juoksulenkki jäisi todellakin tekemättä. Palautuminen kesti pitkälle seuraavaan viikkoon.

Mitä uutta opin?

Moni asia oli ennestään tuttua, mutta kurssilla sai rutiinia sekä syvyyttä ja erilaisia näkökantoja tekemiseen. Tulen sytyttämiseen ilman tulitikkuja ja sytkäriä tai valmiiksi pilkottuja polttopuita sai uusia vinkkejä ja rutiinia. Samoin kuin luonnonmerkkien mukaan suunnistamiseen. Majoitteen rakentamiseenkin tuli vinkkejä, joita ei ehkä aiemmin olisi tullut ajatelleeksi, kun ei hätämajoitetta ole koskaan joutunut rakentamaan.

Olen kuullut sanomalehtien käyttämisestä kengissä, mutta en ole aiemmin sitä kokeillut, enkä tajunnut asian hyötyjä. Ihmisen jalka hikoilee aina, varsinkin kumisaappaassa, vaikka muuten ei olisi hiki. Jalka voi hikoilla myös kylmästä, ns. kylmä hiki tai nihkeys. Kun saappaan sisään pohjallisen alle taittelee sanomalehdestä sivun, se kerää kosteuden tosi tehokkaasti ja sukat pysyvät kuivina. Sanomalehti täytyy muistaa vaihtaa välillä uuteen. Retkellä kosteat sanomalehtipalat voi myös kuivattaa ja käyttää uudelleen, jolloin ei tarvitse kantaa lehtipinoa mukana. Lehdet voi jo kotona taitella valmiiksi sopivan kokoisiksi. Tämä vinkki menee varmasti jatkoon!

Opin myös paljon itsestäni, väsyneenä ja energia- sekä nestevajeessa toimimisesta, kun samalla pitäisi saada jotain myös aikaiseksi ja kyetä ajattelemaan. Opin myös sen, että jos selviytymiseni on kalan käsittelyn ja syömisen varassa, niin todennäköisesti kuolen nälkään.