Munchen on kirottu. Tälläkään kertaa emme päässeet perille suunnitelmien mukaan. Meillä oli varattuna perjantain aamulento Muncheniin, josta oli tarkoitus ottaa vuokra-auto ja ajaa Itävallan puolelle Seefeldiin. Saksassa oli perjantaina lakko, joka sulki lentokentät täysin. Sinne ei lentänyt yksikään kone. Ensimmäinen korvaava lento löytyi vasta tiistaille! Neljän päivän päähän! Monta puhelua myöhemmin saimme kuitenkin siirrettyä lennon sunnuntaille. Eli menetimme lopulta vain 2 päivää alkuperäisestä 10 päivän lomasta.
Seefeld ja Leutasch
Lopulta pääsimme kuitenkin matkaan. Perillä Seefeldissä olimme vasta sunnuntai-iltana. Majoituimme hiukan Seefeldin ulkopuolella pienessä kylässä, joka oli erittäin hyvä valinta. Itse Seefeld ei ollut kovin idyllinen kylä, emmekä löytäneet sieltä yhtään kivaa ruokapaikkaa. Koru-, kello- ja muotivaatekauppoja ja muuta turhaa oli kyllä vierivieressä. Meidän ”omassa” pikkukylässä oli kaksi mukavaa paikallista ravintolaa, upeat maisemat vuorille ja naapurissa kanoja, vuohia ja hevosia. Majatalon omistaja, vanhempi herrasmies, oli myös oikein mukava ja avulias. Täydellinen paikka siis.
Maanantaina hiihdimme Seefeldin alueella, jossa on vain lumetettuja latuja. Avoinna oli noin parin kilometrin lenkki pelloilla sekä 9 km pituinen vuoden 2019 MM kisalatu. Tuo MM latu on musta, eli vaikea ja nousuja sekä laskuja siinä oli ihan kivasti (vähempikin olisi mulle riittänyt). Maisemat etenkin tuolla kisaladun jälkimmäisellä osuudella olivat todella upeat! Lumihuippuisia vuoria, auringonpaistetta ja ladut kuin marmoriin veistettyjä. Kiertelimme näitä reittejä erilaisin variaatioin reilun parinkympin edestä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja päivällä lämpötila nousi +15 asteeseen. Ladut menevät iltapäivän aikana tosi vetiseksi mössöksi ja yön pakkasilla jäätyvät. Aamulla olikin aika hurjaa laskea jäisiä muistia mäkiä, vaikka ladut itsessään olivatkin hyvässä kunnossa.
Seuraavana päivänä suuntasimme viereiseen Leutaschin kylään. Lumisena talvena Seefeldin ja Leutaschin välillä on yhtenäinen latuverkosto, mutta nyt joutui ajamaan autolla Leutaschin puolelle. Matka on onneksi lyhyt. Latukartta hehkui vihreänä, eli sen mukaan reitit täällä ovat hyvässä kunnossa. Tässä vaiheessa huomasimme, että hyväkuntoinen latu ymmärretään meillä Suomessa hiukan eri tavalla kuin Itävallassa. Lumitilanteen heiketessä Alpeilla halutaan kuitenkin pitää kiinni maineesta hiihtomaana ja latuja mainostetaan hyväkuntoisina, vaikka lunta löytyisi vain hiukan suksen alle. Teimme pienen lenkin huonokuntoisilla laduilla, joilla oli hiihtäjiä todella paljon ja päätimme kääntyä takaisin. Maisemat olivat kuitenkin edelleen upeat vuorten keskellä. Päätimme vielä ajaa Leutaschin laakson toiseen päähän ja katsoa miltä ladut siellä näyttävät, vaikka olimmekin jo heittäneet toivon hyvistä laduista. Mutta onneksi ajoimme, koska sieltä löytyi hyväkuntoiset luonnonlumiladut. Täällä päässä laakso on kapeampi ja talviaurinko paistaa vuorten takaa suoraan laduille vain lyhyen aikaa päivästä, joten alueella oli selvästi kylmempää. Kapeassa laaksossa myös vuoret olivat koko ajan lähempänä, joten maisemissa ei ollut valittamista. Teimme ensin lenkin perinteisen suksilla ja perään toisen samanlaisen luistelusuksilla. Söimme lounaan latukahvilassa ja kävimme hiihtämässä vielä Leutaschin lumetetun kyläladun. Tälle päivälle saatiinkin ihan hyvät hiihtokilometrit kasaan.
Latukahvilassa juttelimme paikallisen naisen kanssa, joka ihmetteli, miksi Suomalaiset lähtevät Keski-Eurooppaan hiihtämään, kun omassa maassa lunta on paljon enemmän. Näinhän se on. Hyviä syitä ei oikeastaan ole kuin ne upeat vuorimaisemat ja halu nähdä Alpit myös talviaikaan. Jos hiihto on reissun pääasia, niin ehdottomasti kannattaa pysyä ennemmin Suomen laduilla. Nainen kertoi, että Itävallassa talvimatkailun osuus on ollut 80% ja kesämatkailun 20%. Koska lumitilanne on huonontunut ja luultavasti huononee vielä entisestään ilmastonmuutoksen takia, niin Itävallassa (kuten varmasti myös muissakin Alppimaissa) on alettu miettiä vaihtoehtoja talvimatkailuun. Vanhemmat ihmiset ovat edelleen lumettamisen kannalla, koska talvilajit ovat Itävallassa perinne. Monet hiihtokeskukset toimivat tälläkin hetkellä pelkän lumetuksen voimin, eikä luonnon lunta ole lainkaan. Nuoremmat taas ovat sitä mieltä, että peli on jo menetetty, eikä vettä ja energiaa kannattaisi tuhlata lumettamiseen. Alppimaissa on pulaa vedestä ja energian hinta tällä hetkellä korkea kaikkialla.
Bad Gastein ja Sportgastein
Keskiviikkona hyppäsimme autoon heti aamupalan jälkeen ja lähdimme ajamaan kohti seuraavaa etappia eli Bad Gasteinia. Perillä heitimme vain kamat hotelliin ja jatkoimme suoraan hiihtoladulle Sportgasteinin puolelle. Sportgastein on 1600 metrin korkeudessa ja siellä oli luonnon lunta metrin verran. Koko reissun parhaat ladut löytyivät täältä. Samoin maisemat. Ladut kiertelivät lumisten vuorten juurella ja aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Kovin pitkiä latuja täällä ei ole, koska Bad Gastein on enemmän lasketteluun keskittynyt keskus. Mutta näissä maisemissa ei haitannut hiihtää samaa lenkkiä toiseenkin kertaan.
Kun Bad Gasteinin laskettelupyhätössä kerran oltiin, niin torstaina lähdettiin rinteeseen, vaikka en kovin paljon laskettelusta välitä. Mutta onhan se hienoa tuollaisessa paikassa kurvailla huipulta alas maisemia ihaillen. Itse en ollut ottanut laskettelusuksia mukaan, joten vuokrasin kaikki varusteet paikan päältä. Sää oli hiukan pilvisempi, mutta onneksi näkyvyys oli kuitenkin hyvä. Laskin pari kertaa (täällä yksittäinen lasku nousuineen on jo huomattavasti pidempi ja vie aika paljon enemmän aikaa kuin Suomen mäissä), jonka jälkeen lähdin hiihtämään Angertalin laduille. Suuntasimme vielä iltapäivästä Sportgasteinin puolelle hiihtämään.
Bad Gasteinin kylä on rakennettu kerroksittain melko jyrkkään vuorenrinteeseen. Illalla kun lähdimme kylälle syömään, sai tunkata aika nousun takaisin hotellille. Täällä näkyi myös jonkin verran muita Suomalaisia.
Ramsau am Dachstein ja Filzmoos
Perjantaina siirryimme taas reilun tunnin ajomatkan jälkeen seuraavaan kohteeseen, eli Ramsau am Dachsteiniin. Täällä oli selvästi reissun pisimmät luonnonlumiladut. Vaikka vuorimaisemissa täälläkin hiihdettiin, niin maisemat eivät olleet ihan niin sykähdyttäviä kuin Seefeldissä ja etenkin Sportgasteinissa. Joko vaatimustaso oli ehtinyt nousta reissun edetessä, tai sitten emme vain onnistuneet valitsemaan niitä parhaita maisemareittejä. Osa reiteistä kulki metsäisissä maisemissa, vaikka vuorenrinteellä oltiinkin.
Yövyimme Filzmoosin puolella vuorenrinteellä sijaitsevassa alppityylisessä majatalossa. Viihtyisä paikka ja hienot näköalat alas kylään ja ympäröiville vuorille. Mutta yksi pikku juttu. Viikonlopulle oli luvattu lumisadetta eikä täällä käytetä talvirenkaita. Lumiketjut ovat sallittuja vuoristoteillä, mutta meidän vuokra-autossa ei ollut niitäkään. Hiukan siis jännittävää ajella tuota kapeaa serpentiinitietä ylös ja alas kesärenkailla lumisateessa, mutta siitäkin selvittiin.
Lauantain lumisateesta johtuen hiihdimme vain alhaalla kylällä olevia latuja. Maisemia kun ei olisi kuitenkaan nähnyt.
Salzburg
Sunnuntaina oli aika suunnata kotimatkalle ja pysähdyimme matkalla Salzburgissa. Kävimme Salzburgin linnassa ja kiertelimme vanhassa kaupungissa. Tähän aikaan vuodesta turisteja on hyvin vähän ja saimme kierrellä ihan rauhassa, eikä mihinkään tarvinnut jonottaa. Ihan loistava ajankohta tällaiselle tursitirysäkammoiselle. Kaupunki on talvellakin kaunis. Kävimme vanhassa kaupungissa lounaalla ja Fürstin konditoriassa syömässä Mozartin kuulia. Kyseinen kahvila on aikoinaan luonut Mozartin kuulat. Salzburgista jatkettiin vielä Muncheniin lentokenttähotelliin ja maanantaiaamun lennolle Helsinkiin.
Yleistä reissusta
Vuokra-auto oli kätevä ratkaisu, kun Keski-Euroopassa etäisyydet ovat pääasiassa lyhyitä. Tosin Alpeilla matkalle voi tulla pituutta, kun laaksosta toiseen ajellessa joutuu kiertämään koko vuorijonon, mutta aika paljon on myös tunneleita rakennettu. Oli tosi kiva ajella pikkukylien läpi ja nähdä monenlaista maisemaa. Monet kylät toivat mieleen enemmänkin Itä-Saksan, kuin perinteiset alppikylät. Täällä saattoi olla kauniin perinteisen alppitalon vieressä ruma betonirakennus tai aaltopeltinen teollisuushalli ja iso kasa sähköjohtoja. Eli ei ihan sitä, mihin on Sveitsin, Ranskan tai Italian alppikylissä tottunut. Löytyi täältäkin kauniita kyliä, mm. Filzmoos oli pieni ja kiva.
Näillä lumimäärillä oli myös kiva päästä hiihtämään eri paikoissa ja erilaisilla laduilla. Jos ei ole heti aamusta liikkeellä, voi parkkipaikan löytäminen kylästä latujen läheisyydestä olla haastavaa. Parkkialueita kyllä on, mutta ne täyttyvät nopeasti, eivätkä ole kovin edullisia. Yleensä käytössä oli päivämaksu, joka ei itsessään ollut kovin paha, noin 5-10 euroa, mutta jos päivän aikana kävi hiihtämässä eri puolilla kylää, niin joka paikassa piti maksaa tuo päivämaksu, jolloin parkillekin muodostuu pikkuhiljaa hintaa. Joissain paikoissa oli käytössä myös tuntimaksu. EasyPark sovellus toimi myös täällä. Ja jos joku muuten miettii, että Suomessa kahvi on kallista, niin täällä samanlainen paketti maksaa 12-18 euroa.
