Suunnittelimme pyöräretkeä viikonlopuksi ja vanha Hämeen Härkätie kuulosti mielenkiintoiselta kohteelta. Reitti kulkee Turun linnasta Hämeen linnaan ja sen pituus on nykyisin 178 km. Innokkaimmille pyöräilijöille tämä olisi poljettavissa päiväreissuna, mutta meillä painoi jaloissa vielä edellisen viikonlopun Nuts 100 km juoksukisa, joten yhden yöpymisen taktiikka oli juuri sopiva. Eikä meidän kummankaan takapuoli kestäisi polkea koko matkaa yhteen menoon, vaikka jalat olisivatkin tuoreet 😊
Hämeen Härkätie on Suomen vanhin tunnettu tie ja siellä tiedetään olleen liikennettä jo ainakin 800-luvulta asti. Tarkemmin reitin linjaus tunnetaan 1500-luvulta, jolloin reitin pituus on ollut 162 km. Härkätietä pitkin on kuljetettu tavaraa Härkävankkureilla Turusta syvälle Hämeeseen ja vastaavasti Hämeestä tuotu mm. turkiksia myytäväksi Turun toreille ja satamiin. Reitillä on edelleen kaksi museotieosuutta, jotka noudattavat vanhaa tielinjausta ainakin 1500-luvulta, mahdollisesti vieläkin varhaisemmilta ajoilta. Nämä ovat hiekkatieosuuksia ja loppumatkasta myös aika röykkyisiä. Hiekkatietä on kaikkinensa n. 10–12 km. Reitti ei siis kokonaisuudessaan sovellu maantiepyörällä ajettavaksi, mutta gravelilla toimii loistavasti. Hiekkatieosuudet voi toki ohittaa nykyistä vt10 pitkin, mutta sitten se ei ole Härkätie ja reitin historiallisesti parhaat osuudet jäävät pois.
Pakkasimme perjantaina vaihtovaatteet ja hammasharjat pyörän tarakkalaukkuihin ja työpäivän jälkeen hyppäsimme Turun junaan. Tällä hetkellä Turussa on ratatöitä ja junalla pääsee vain Kupittaalle asti, mutta sehän ei meitä haitannut. Pyörällä pääsi helposti perille asti. Pyörille junapaikka on varattava etukäteen.
Pyöräilimme Kupittaan asemalta kesäistä Aurajoen rantaa kohti satamaa. Olimme varanneet hytin Aurajoen varresta hotellilaiva Boresta, läheltä Turun linnaa. Majoitus oli hostellitasoa, mutta ihan hauska idea ja yhdeksi yöksi ihan riittävä. Laivalla vasta huomasin, että kyseessä on vanha Kristina Regina laiva, joka on risteillyt Helsingissä joskus 90-luvulla. Olen silloin ollut kyseisellä laivalla viettämässä silloisen työpaikkani pikkujouluja juuri 18 vuotta täytettyäni. Nuo pikkujoulut ovat jääneet mieleen todella kovan myrskyn takia. Astioita lenteli lattioille ja porukka oksenteli ympäriinsä. Itse en onneksi tuohon aikaan vielä kärsinyt meripahoinvoinnista, kuten nykyisin. Nyt kun laivaa katsoi siinä Aurajoen varressa, niin aika pieneltä se näytti ja tuntui jotenkin uskomattomalta, että sellaisella on lähdetty marraskuun myrskyihin.
Hämeen Härkätie päivä 1
Aamulla polkaisimme muutaman sadan metrin päähän Turun linnalle. Aloittaisimme retkemme virallisesti Turun linnan edestä, josta myös vanha Härkätien reittikin lähtee. Pakolliset lähtökuvat ja sitten liikkeelle. Turun päässä alkuperäisestä reitistä ei ole jäljellä juuri mitään ja reitti kulkee nykyistä Valtatie 10 pitkin Liedon itäpuolelle. Vain Liedon Vanhalinnan kohdalla on pätkä alkuperäistä museotietä. Vanhalinna on sijainnut Linnavuorella, jossa on ollut jonkinlaista toimintaa jo kivikaudella. Varsinaisen linnan tiedetään sijainneen mäen päällä 1300-luvulle, jonka jälkeen uusi Turun linna (1200-luvulta) pikkuhiljaa syrjäytti sen. Kiipesimme tuon linnavuoren päälle. Siellä ei ollut enää nähtävissä merkkejä vanhasta linnasta, mutta maisemat olivat hienot. Vanhalinnantieltä löytyy myös Kuninkaan lähde, jossa kuningas on juottanut hevosensa matkatessaan Hämeeseen.
Jatkoimme vt10 tien vartta, jossa kulki paikoin hyväkuntoinen pyörätie, paikoin joutui pyöräilemään piennarta pitkin. Positiivista tällä reissulla on ollut se, että vaikka suurin osa reitistä kulkee autotien reunaa ja piennarta ei juurikaan ole, autoilijat ovat ohittaneet todella asiallisesti joka paikassa. Liedon jälkeen, hiukan ennen Tarvasjokea heitimme hyvästit vilkkaalle 10-tielle ja siirryimme vanhalle Härkätielle, joka mutkittelee maalaismaisemissa.
Reitille osuu useita pieniä kyliä ja niiden kauniita kirkkoja. Matkalla on myös useampi vanha kartano sekä seitsemän kuninkaankiveä, joissa kerrotaan Ruotsin kuninkaan matkasta. Myös muutama muistokivi sekä jokunen museo. Me emme museoissa ja kirkoissa vierailleet, ihailimme vain rakennuksia ulkoapäin ohi ajaessa. Koko reitti on merkitty ruskeilla Härkätien kylteillä, mutta varsinkin alkumatkasta ne olivat erittäin huonossa kunnossa. Osa kylteistä oli pudonnut ripustuksiltaan maahan, jossa ne olivat kasvillisuuden peitossa. Vain pusikon seasta pilkottava kyltin suuri neliskanttinen muoto ja ruskea maalitahra jossain kohdassa paljasti, että kyseessä on Härkätien kyltti. Mitä lähemmäksi tulimme Hämeenlinnaa, sitä paremmaksi kävi myös kylttien kunto. Vanha Härkätie on merkitty aikoinaan kivipaaseilla, jotka toimivat kilometripylväinä. Näitä näkyi etenkin puolen välin jälkeen aika tiheästikin ja kilometrimerkinnät ovat uudelleen maalattuja. Itse muistan nuo kivipaadet aikoinaan mökkimatkoilta. Kilometrit eivät tosin nykyisellä reittilinjauksella ihan pidä paikkaansa.
Tarvasjoen jälkeen seuraava kylä oli Marttila. Marttilan kylässä on härkävankkuripatsas, joka on ehkä reitin kuvatuin nähtävyys maisemien lisäksi. Täältä reitti jatkui Kosken kylään, jossa pysähdyimme syömään jätskit. Nälkäkin alkoi hiukan olemaan, mutta reitille ei ollut toistaiseksi osunut vielä yhtään ruokapaikkaa eikä kunnollista kahvilaa. Kovin paljon reitiltä emme kuitenkaan halunneet poiketa. Kun lähdimme jatkamaan matkaa Koskelta eteenpäin, heti tulikin vastaan kivan oloinen kahvila. Mutta olimme juuri syöneet jätskit, niin emme viitsineet enää pysähtyä. Harmi ettei kahvilasta ollut mitään mainintaa Kosken kylällä tai Härkätien reittikuvauksessa.
Jonkun matkaa pyöräiltyämme tienposkessa oli käsin kirjoitettu kahvilakyltti. Pysähdyimme vanhan hirsirakennuksen pihaan, jossa oli pihassa kirpputalliksi nimetty kirppari sekä toinen vanha rakennus, jonka kyljessä luki majatalo. Piha-alueella oli paljon vanhaa tavaraa. Menimme sisään päärakennukseen, mutta huonokuntoinen emäntä kertoi, että kahvia ei nyt ole saatavilla, koska isäntä ei ollut kotona. Toivottelimme hyvät päivän jatkot ja jatkoimme matkaa.
Tämän jälkeen seuraava isompi paikka oli Somero, joka on suunnilleen reitin puolivälissä. Tässä vaiheessa matkaa oli takana 90 km. Somero on reitin isoin kaupunki ja pysähdyimme matkan varrella olevaan Jussin baariin syömään lounaan, joka oli oikein hyvä.
Somerolta oli vielä 25 km Eerikkilän urheiluopistolle, josta olimme varanneet huoneen sekä rantasaunan. Tässä vaiheessa alkoi sekä takapuoli että hartiat olla todella jumissa, eikä matkanteko ollut enää niin rattoisaa. Tuon pätkän aikana oli pakko pitää parikin taukoa ihan vain kroppaa lepuutellen. Reitti oli ollut Somerolle asti todella tasainen, satunnaisia loivia mäkiä lukuun ottamatta, mutta Somerolta eteenpäin alkoi pikkuhiljaa tulla vastaan myös mäkiä. Maisemakin alkoi muuttua enemmän Hämäläiseksi ja suuret peltoaukeat jäivät taakse. Hämeessä on enemmän metsää ja kivisiä niittyjä luonnonkukkineen. Toki peltoja löytyy paljon täältäkin, mutta ei niin paljon ja niin isoja kuin lännestä päin. Täällä on myös paljon enemmän vanhoja latoja ja hirsirakennuksia ihan tien varressa.
Pari kilometriä ennen Eerikkilän risteystä tien pinta muuttui märäksi ja ilma hiukan viileni. Täällä näytti sataneen reippaasti. Viikonlopulle oli luvattu epävakaista säätä, mutta me onnistuimme välttämään kaikki sadekuurot, vaikka välillä taivaalla näkyi aika tummia pilviä. Sää oli kuitenkin koko ajan aurinkoinen, mutta ei liian kuuma. Lauantaina ison osan matkaa meillä oli myös kevyt myötätuuli, joka sitten sunnuntaina kääntyi paikoin vastaiseksi.
Oli mahtavaa päästä Eerikkilän urheiluopistolle ja rantasaunaan pesemään hiet ja aurinkorasvat pois iholta. Yö meni mukavasti hotellin sängyssä nukkuen ja aamulla kunnon aamupalan jälkeen oli taas virkeä olo lähteä liikkeelle. Lauantaille kilometrejä kertyi 114, josta reilu kilometri poikkeamana urheiluopistolle.
Hämeen Härkätie päivä 2
Lähdimme liikkeelle jo ennen yhdeksää aamulla, eli aivan liian aikaisin. Seuraavana vastassa oli Portaan kylä ja siellä sijaitseva Nahkurin verstas. Tähän oli matkaa vain 8 km, mutta verstas ja kahvila aukesivat vasta klo 10. Kävimme kävellen katsomassa rakennuksia, mutta emme jääneet odottelemaan paikan aukeamista. Olemme kerran aiemmin ihailleet paikkaa joelta käsin, kun meloimme packrafteilla Turpoon joella. Jatkoimme siis matkaa eteenpäin.
Portaan jälkeen alkaa jälleen museotieosuus, joka on ensin asfalttia, mutta 54-tien ylityksen jälkeen muuttuu hiekkatieksi. Tämä pätkä ei ollut ajettavuudeltaan ihan parhaassa kunnossa. Todella paljon nimismiehen kiharaa ja isoa irtosoraa. Reitti oli myös todella mäkinen. Jyrkissä hiekkamäissä reunat olivat pehmeitä, joten oli pakko vääntää ylös keskellä tietä. Samalla hiukan hirvitti, jos vastaan olisi tullut auto juuri silloin. Tällä pätkällä oli tien varressa useampia vanhoja hirsirakennuksia ja lehmiä laitumella. Mutta myös paljon metsäisiä osuuksia.
Seuraavaksi tulimme Renkoon, jossa on reitin varrella Härkätien Kynttilä niminen majatalo ja jonkinlainen lasikippomyymälä. Se on kuitenkin auki vain lauantaisin muutaman tunnin. Erikoisen näköinen paikka kuitenkin. Siellä järjestetään ilmeisesti myös jotain enkelikursseja… Tässä kannattaa varmasti pysähtyä, jos joskus kulkee ohi paikan ollessa auki.
Huomasimme sattumalta tienposkessa kahvilakyltin ja kurvasimme vanhan punaisen hirsirakennuksen pihaan. En tiedä edes paikan nimeä, mutta tästä löytyi taiteilijakahvila 1700-luvun hirsirakennuksessa. Hämeenlinnalainen taiteilija piti siellä näyttelyä ja järjestää kerranpari kesässä keramiikkakursseja. Kahvista ja mokkapaloista sai maksaa omantunnon mukaan. Eikä olisi ollut pakko maksaa mitään. Me toki maksoimme ja lähtiessämme isäntä vielä kiikutti meille pienet jääkylmät Jaffapullot matkaevääksi. Mukava paikka!
Rengon jälkeen aloimme lähestymään Hämeenlinnaa ja maalaismaisemat alkoivat pikkuhiljaa jäämään taakse. Härkätie oli täällä päässä hyvin merkitty, vaikka risteyksiä alkoi olla paljon. Reitti päättyi Hämeen linnalle. Tässä taas pakolliset retken päätöskuvat ja sen jälkeen poljimme lounaalle aseman lähellä olevaan ravintola Boraan, joka oli erinomainen. Kaukojunien pyöräpaikat olivat olleet täynnä jo loppuviikosta, joten matkasimme paikallisjunalla Pasilaan, josta vielä kevyt pyöräily kotiin. Hämeen linnan edustalle kokonaismatka oli 180 km, josta pari kilometriä tuli pistosta Eerikkilään edestakaisin. Eli Härkätie oli kokonaisuudessaan 178 km, joka oli myös kartasta mitattu matka.
Reissu oli kokonaisuudessaan onnistunut ja parasta antia olivat maisemat. Kullankeltaiset viljapellot, mutkaiset tiet metsien keskellä, kivikkoiset niityt luonnonkukkineen. Paljon vanhoja hirsirakennuksia, latoja, maitolaitureita ja muita vanhoja rakennelmia. Myös lehmiä, lampaita ja hevosia laitumilla.
Reitin varrella oli aika vähän palveluita, joka on hiukan sääli. Vaikka reitille osui muutamia kyliä, ei niissä ollut juurikaan mitään kahviloita tms. Pieni kauppa, usein Sale ja mahdollisesti joku huoltoasema ja joitakin kirpputoreja, joissa emme käyneet. Tällä reitillä olisi mielestäni potentiaalia paljon enemmän, mutta ehkä matkailijoita ei kuitenkaan ole riittävästi. Vai johtuuko matkailijoiden vähyys juuri palveluiden puutteesta. Myös alkumatkan kylttien huono kunto kertoo, ettei reittiä varsinaisesti ylläpidä mikään taho. Mutta kannattaa ehdottomasti käydä pyöräilemässä jo pelkästään maalaismaisemien ja historian takia, etenkin jos sää on tällainen kauniin kesäinen.
