Selkämeren kansallispuisto meloen

Viikon lomareissu edessä ja suuntasimme kajakkien kanssa Selkämeren kansallispuistoon. Selkämeren kansallispuistosta 98% on vettä ja vedenalaista elämää. Saaria kansallispuistoon kuuluu melko vähän. Vaikka kansallispuiston alue on pitkä ja kapea suikale länsirannikolla, ulottuen suurin piirtein Uudestakaupungista Merikarvialle, sijaitsee se pääosin saarettomalla avomerellä, jossa tuulet pääsevät puhaltamaan Ruotsista asti. Nopeasti kartasta katsottuna tuo reilu 160 km pituinen puisto näyttäisi sijaitsevan rannikolla, mutta todellisuudessa monin paikoin saa rannikolta meloa aika pitkän siivun, ennen kuin ollaan kansallispuiston puolella. Ne saaret, jotka eivät kuulu kansallispuistoon, ovat ihan täynnä mökkejä. Näihin saariin ei juurikaan ole rantautumismahdollisuutta jokaisen oikeudella, koska mökit ovat tosiaan aivan vierivieressä. Yllättävää oli sekin, että todella monissa saarissa oli sähköt, vaikka saaret olivat pieniä ja sijaitsivat kaukana mantereesta. Selkämeri ja Selkämeren saaristo ovat erittäin kivikkoista aluetta. Saarten rantoja on vaikea lähestyä kivien takia ja jopa suurilla selillä voi törmätä pinnan alla piilotteleviin karikoihin.

Aluksi suunnittelimme melovamme kansallispuistoalueen päästä päähän, mutta tämä olisi edellyttänyt, että auto olisi pitänyt saada siirrettyä jotenkin järkevästi paluusatamaan (linnuntietä 160 km), josta olisi pitänyt päästä julkisilla lähtösatamaan. Tähän emme löytäneet tällä aikataululla järkevää ratkaisua, joten päätimme meloa pari erillistä ympyräreittiä ja välissä siirtyä autolla toiseen osaan kansallispuistoa.

Säpin majakkasaari

Lähdimme liikkeelle sunnuntaiaamuna Rauman edustalta Pujonkulman vesillelaskusatamasta, surullisen kuuluisan Olkiluodon kulmilta. Jätimme auton alueen pienelle parkkipaikalle ja pakkasimme tavarat kajakkiin. Tuulta oli luvassa jonkin verran ja heti ensimmäinen 6 km selkä ylitettiin varsin reippaassa sivutuulessa. Suuntana oli Säpin majakkasaari 27 km päässä ja tässä vaiheessa alkoi jo hiukan mietityttämään, onko tuulta liikaa. Seuraavat pätkät pääsimme kuitenkin melomaan saarten suojissa ja päivä oli aurinkoinen ja lämmin. Pysähdyimme lounaalle Nirvon saareen. Tämän jälkeen matkaa olisi jäljellä vielä noin 10 km, josta 5 km avoin selän ylitys Säpin saarelle. Nirvossa oli lounaalla myös seurue pienellä retkiveneellä ja kertoivat, että hekin olivat olleet matkalla Säpin saarelle, mutta kovan tuulen takia olivat muuttaneet suunnitelmiaan ja palaamassa takaisin mantereelle. Me päätimme kuitenkin lähteä katsomaan millainen aallokko tuolla selällä olisi. Tuulta oli reippaasti, mutta se tuli viistosti sekä takaoikealta että -vasemmalta. Ristiaallokko siis. Melonta ei itsessään ollut kovin raskasta jonkinlaisessa myötäisessä, mutta ristiaallokossa sai tehdä töitä, että kajakin sai pysymään kulkusuunnassa. Ristiaallokosta oli se etu, että aallot eivät nousseet niin korkeiksi kuin muuten ehkä tällä tuulella. Pääsimme siis hyvin Säpin suojaan ja kiersimme lähes koko saaren etsiessämme satamaa. Satamasta oli juuri lähdössä yhteyslautta, joka vei kaikki sen päivän turistit mennessään. Rantaan oli jäänyt vain erittäin ystävällinen Säppi 2000 yhdistyksen opas pojan poikansa kanssa. He asustavat saarelle seuraavan viikon ajan opastaen turisteja ja ottivat meidät iloisesti vastaan ja kertoivat saaresta ja sen historiasta.

Kävimme ensimmäiseksi tutustumassa Säpin majakkaan ja majakkapihaan. Majakkaan pääsee ylös asti ja ulkotasanteelle, josta on hienot näköalat saaristoon. Vanhassa majakkamestarin talossa on myös yksi museohuone, johon pääsi tutustumaan.

Myöhemmin illalla kävelimme lyhyen luontopolun ympäri ja kävimme tutustumassa vanhan luotsiaseman rakennuksiin. Rakennukset ovat nykyisin vuokralla yksityisessä käytössä, joten sisälle ei pääse, mutta niitä voi katsella ulkoa päin. Istuimme vielä iltaa saaren silokallioilla ja ihailimme upeaa auringonlaskua. Täällä on todella paljon tyrnipensaita, joka on yksi suosikkimarjani. Tyrniä tulee syötyä joka aamu mustikoiden kaverina. Valitettavasti nämä tyrnit eivät vielä olleet kypsiä. Muuten olisi ollut kiva poimia niitä aamumyslin joukkoon.

Seuraavana aamuna lähdimme melko aikaisin melomaan takaisin päin, koska iltapäiväksi oli luvattu sadetta ja kovempia tuulia. Säpin selän ylitimme vielä mukavassa kelissä, mutta päivän mittaan tuuli alkoi yltyä ja mantereen suunnalta liikkui niin mustia pilviä, että ukonilmakin olisi mahdollinen. Merellä ei kuitenkaan vettä satanut ja aurinkokin paistoi, vaikka mantereen suunnalla näkyi suuri harmaa saderintama. Näimme vedessä uimassa jonkin suuren eläimen. Mahdollisesti hylje, mutta se oli hylkeeksi hiukan liian hoikka ja pitkulainen. Olisikohan saukko. Johannes näki myös kyykäärmeen uimassa noin 2 km päässä lähimmästä rannasta, mutta itse en ehtinyt sitä nähdä. Näimme myös todella paljon merimetsoja, muutaman merikotkan ja riskilöitä.

Kuuskajaskari

Seuraavan päivän kohteet olivat Kuuskajaskarin linnakesaari ja Kylmäpihlajan majakkasaari. Kuuskajaskarille meloimme kovassa sivutuulessa, jossa hetkittäin tuli pohdittua, että onko tämä enää kovin nautittavaa melontaa. Mutta matka ei ollut kovin pitkä ja pääsimme hyvin perille.

Kiersimme saarta ja kävimme näköalatornissa. Sadekuuron aikana kävimme saaren kahvilassa juomassa kahvit ja syömässä raparperipiirakat. Kuuro oli nopeasti ohi ja sen jälkeen saimme auringon paistetta ja tuulikin tyyntyi. Matka jatkui Kylmäpihlajalle oikein mukavassa kelissä.

Kylmäpihlajan majakkasaari

Illaksi ja yöksi oli luvattu kovaa vesisadetta, joten päätimme ottaa maisemamökkimajoituksen saaren rannalta. Maisemamökki on pieni kolmion mallinen mökki, jossa koko rannanpuoleinen seinä on ikkunaa. Tästä oli mukava katsella merta ja myöhemmin illalla auringonlaskun jälkeen punertavaa taivaanrantaa. Varasimme myös rantasaunan ja illallispöydän majakan ravintolasta.

Kiersimme saaren kalliorantoja ja kiipesimme majakan torniin. Majakka on majoituskäytössä, eli siellä on huoneita sekä ravintola. Söimme erinomaisen kolmen ruokalajin illallisen. Tämä on ollut aiempiin melontareissuihin verrattuna poikkeuksellinen, kun on syöty hyvin ja päästy pesullekin useampana iltana.

Ennusteista huolimatta ilta oli aurinkoinen ja kaunis. Ihailimme auringonlaskua rantakallioilla, jonka jälkeen siirryimme ihailemaan punaista taivaanrantaa mökkiin. Yöllä alkoi vesisade ja kova tuuli. Heräsin useamman kerran yön aikana kuuntelemaan tuulen vinkumista mökin nurkissa.

Heräsimme aamulla ajoissa, jotta pääsisimme liikkeelle ennen kuin tuuli yltyy entisestään. Puimme varmuuden vuoksi kuivapuvut päälle ja suunnittelimme reitin niin, että avoimet selkien ylitykset jäävät mahdollisimman lyhyiksi. Tuuli oli kova ja pääosin vastainen, mutta jälleen melonta sujui ongelmitta.

Isokarin majakkasaari

Tarkoitus oli seuraavaksi meloa Isokarin majakkasaarelle. Saari sijaitsee noin 22 km päässä lähimmästä rannikosta ja viimeiset 12 km täysin avomerellä. Tuulet olivat niin kovia, että tämä reissu pitäisi jättää väliin. Isokarille kulkee kuitenkin lautta ja päätimmekin hypätä sen kyytiin, jotta ei tarvitsisi jättää saarta ja majakkaa kokonaan väliin, kun kerran näillä huudeilla oltiin. Lauttamatka oli varsinaista keinutusta ja avomerellä olimme iloisia, ettemme olleet lähteneet kajakeilla sinne.

Lauttamatkaan kuului opastus ja kiersimme saarella pienessä ryhmässä ja pääsimme tutustumaan myös majakkaan. Majakkaan pääsee vain opastetulla kierroksella. Muutoin se on lukossa, eikä sinne omin päin pääse. Majakka oli hienossa kunnossa ja ylhäältä oli taas kiva ihailla kauniita maisemia.

Majakkavierailun jälkeen kävimme lounaalla ja sen jälkeen kiersimme vielä luontopolun, saaren silokalliorantoja sekä kävimme katsomassa vanhoja rakennuksia, bunkkereita ja tykkejä.  Tämän jälkeen olikin aika suunnata kotimatkalle.

Selkämeren kansallispuisto oli kiva vierailukohde, joskin hyvin erilainen verrattuna aiempiin melontaretkiimme. Varsinaista melontaretkeä tuskin tänne toistamiseen suunnittelemme, mutta alueella on muutamia mielenkiintoisia majakoita, joita voisi joskus käydä katsomassa meloen.

Reissun muut nähtävyydet

Samalla reissulla tuli vierailtua myös Rauman vanhassa kaupungissa, joka oli hiukan pettymys. Vanha kaupunki oli täynnä autoja, joko kaduilla liikenteessä tai katujen varsille pysäköityinä. Erilaista romua oli myös paljon katujen varsilla. Vanhat rakennukset olivat kyllä upeita, vaikka niiden seinät oli ruuvattu täyteen liikennemerkkejä. Sinänsä harmi, koska kauniiden rakennusta puolesta tästä kaupungista saisi todella kauniin, mutta nyt se oli rähjäinen.

Kävimme myös Sammallahdenmäen pronssikautisella hautaröykkiöalueella, joka on yksi Suomen Unescon maailmanperintökohteista. Kävimme myös katsomassa Uudenkaupungin lähistöllä vanhaa ruukkialuetta, joka on yksityisessä omistuksessa, mutta rakennuksia pääsee kuitenkin katsomaan ulkoa päin. Pysähdyimme myös Laitilan panimossa ja Vakka-Suomen panimossa.