Tällä kertaa talviseksi saarikohteeksi valikoitui Seilin saari Nauvon edustalla. Saaristoreissu olikin tänä vuonna varsin talvinen ja lunta oli ihan reilusti myös saaristossa. Meri oli jäässä koko matkalta ja yhteysalus puski eteenpäin jäälauttojen keskellä. Saarelle kulkee ilmainen yhteysalus Nauvosta, joka täytyy kuitenkin talviaikaan varata viimeistään edellisenä päivänä. Lautta ei kulje, mikäli matkustajia ei ole.
Seilin historia
Seilin saarella on mielenkiintoinen ja ehkä jossain määrin myös surullinen historia. Saarella toimi 1600- ja 1700-luvuilla leprasairaala eli ”hospitaali”. Varsinaisesta sairaalasta ei kuitenkaan ollut kyse, koska spitaalisia ei mitenkään hoidettu, vaan heidät pidettiin eristyksissä Seilin saariryhmään kuuluvalla pienellä kirkkosaarella, jossa he elivät omaa suljetun yhteisön elämää loppuun asti. Sittemmin tuo kirkkosaari on maankohoamisen myötä yhdistynyt pääsaareen ja on nykyisin kirkkoniemi. Lepran ajoista niemellä muistuttaa ainoastaan puuristien täyttämä hautausmaa, sekä 1700-luvulla rakennettu hirsinen kirkko, jossa on omat osastonsa spitaalisille sekä terveille ihmisille.
Pääsaarella on ollut asutusta ja maanviljelyä jo keskiajalta lähtien. 1600-luvulla sinne rakennettiin leprasairaalan ylläpitoon ja hoitoon liittyvä rakennuksia, kuten hoitajien asumuksia, leivintupa ja sauna. Viimeisen leprapotilaan kuoltua 1700-luvun lopulla, saarelle rakennettiin mielisairaala eli ”hourujenhuone”, joka aloitti toimintansa 1800-luvun alussa. Mielisairaalan toiminta päättyi 1960-luvulla ja siitä lähtien sairaalan tiloissa on toiminut Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitos. Nykyisin sieltä löytyy myös kesäravintola ja -kahvila. Rakennukseen on jätetty entiselleen yksi potilashuone rautasänkyinen, yöastioineen ja pakkopaitoineen. Yläkerrasta löytyy pieni näyttelytila, jossa on esillä monenlaista sen aikaista esineistöä.
Mielisairaala toimi suurimman osan ajastaan naisten sairaalana. Usein kuulee kauhisteltavan potilaiden elämää saaressa ja mielisairaalassa, mutta on ehkä hyvä pohtia laajemmin myös sen aikaista elämää saareen ulkopuolisessa yhteiskunnassa. Elämä ”ulkomaailmassa” ei välttämättä ole ollut yhtään sen helpompaa, joissain tapauksissa mieleltään sairaalle jopa raadollisempaa. Seilin saarella potilailla oli lämmin asunto ja vähintään oma sänky, joillakin jopa oma huone. Ruuan sai joka päivä. Etenkin naisille, joiden mieli oli hauras tai särkynyt, saari oli myös turvallinen ympäristö ilman miespotilaita. Jokaisella potilaalla oli yhteisössä oma tehtävä ja työ toimi myös terapiana. Jotkut toimivat kokkeina tai puutarhureina, jotkut valmistivat vaatteita tai tarve-esineitä. Mitään kauhutarinoiden hoitomuotoja saarella ei ole tiettävästi käytetty.
Viikonlopun viettoa
Seilin historia on tosiaan mielenkiintoinen ja siitä voisi kirjoittaa pitkästikin, mutta nyt asiaan, eli meidän viikonloppulomaan.
Saavuimme perjantai-iltana Nauvon satamaan, jonne jätimme auton ja hyppäsimme rinkkoinemme yhteysaluksen kyytiin. Lauttamatka pimeässä, jäiden kolistessa aluksen kylkiin, kesti noin 25 minuuttia. Visit Seilin työntekijä oli meitä vastassa satamassa ja opasti mökille, johon oli satamasta vajaan kilometrin verran kävelymatkaa. Hän oli erittäin mukava ja kertoili saaren luonnosta ja nykypäivän elämästä. Saarella on muutama yksityinen mökki, mutta lumikinosten peittämistä pihateistä voi päätellä, että ne eivät ole talvisin kovinkaan kovassa käytössä. Koko saarella oli meidän ja oppaan lisäksi vain pari saaritonttua. Saaritontut asuvat saaren hostellissa ilmaiseksi talvikaudella ja tekevät asumistaan vastaan pientä avustavaa hommaa esim. silloin, jos Visit Seilin opas ei ole itse paikalla. He opastavat talvituristit omiin mökkeihin tai lämmittävät rantasaunan ja pitävät huolta, ettei saarella tapahdu vahinkoja. Ideana vähän samanlainen kuin Suomen Ladun saunatonttu Kiilopäällä.
Majoituimme viehättävässä 1900-luvun alun työväen talossa. Mökissä oli vanhanajan tunnelmaa, vaikka sieltä löytyi kaikki nykyajan mukavuudet. Olimme varanneet rantasaunan vielä samalle illalle, joten aika pian majoittumisen jälkeen suuntasimme saunalle lumessa tarpoen. Joka puolella oli todella kaunista. Lumen peittämiä vanhoja punaisia hirsirakennuksia. Meri oli sen verran paksussa jäässä, että avantopulahduksesta sanomisen lomassa ei juuri ollut toivoa. Mutta ulkona pakkasessa oli mukava vilvoitella.
Mökiltä löytyi 1000 palan palapeli, jota innostuimme rakentelemaan vielä saunan jälkeen. Sen parissa lipsahtikin sitten ilta aika pitkäksi.
Seuraavana päivänä lähdimme kiertämään saarta ja sen vanhoja rakennuksia. Saarella kulkee kolme eripituista, merkittyä luontopolkua, joiden varrella on opastetauluja saaren historiasta sekä luonnosta. Ensimmäisenä kävimme tutustumassa vanhaan kirkkoon ja kiersimme kirkkoniemen ympäri. Reitti kulki rannan korkeiden jyrkänteiden yli ja täältä oli upea näköala talviseen saaristoon. Vaikka päivä oli harmaa ja lumisateinen, luonto oli tosi kaunis kaikissa valkoisen ja harmaan eri sävyissä. Kävelimme kaikkiaan noin viiden kilsan verran saarta ympäri.
Illalla kävimme jälleen rantasaunassa ja pulahdimme lumikylpyyn ja teimme lumienkeleitä hankeen. Saunan jälkeen jatkui palapelin kasaaminen viinin ja juustojen voimin. Ja valmistuihan se vihdoin.
Sunnuntaina saimme vielä ennen kotiinlähtöä yksityisopastuksen mielisairaalan tiloihin ja historiaan. Mielenkiintoinen kokonaisuus, josta riitti keskustelua oppaan kanssa pitkäksi aikaa. Sen jälkeen olikin aika suunnata rinkkoinemme takaisin satamaan ja lautalla kohti Nauvoa ja kotimatkaa.
Suomen saaristo on talvellakin todella upea! Talvella ei muita turisteja juurikaan ole ja saa nauttia täydellisestä rauhasta ja hiljaisuudesta. Tämä on minusta ehdottomasti paras ajankohta tutustua näihin kesäkaudella ruuhkaisiin turistikohteisiin, etenkin kun olen tällainen ihmispaljouksia ja turistirysiä välttelevä persoona. Mieluiten menen sinne, minne muut eivät mene.
