Kuutamohiihtovaellus

Tämän talven hiihtovaellukselle päädyimme toistamiseen Urho Kekkosen kansallispuiston syrjävyöhykkeelle. Hiihdimme täällä myös viime talvena kaamosaikaan, mutta silloin eteneminen oli syvän lumen takia todella hidasta ja päivämatkatkin jäivät useampana päivänä aika lyhyiksi, vaikka ajallisesti päivät venyivätkin pitkiksi. Lunta oli tänäkin talvena paljon, jopa enemmän kuin viime vuonna, mutta nyt alueella oli liikkunut huoltokelkkoja ja muita kulkijoita sen verran, että monessa kohtaa oli lumen alla kuitenkin kova pohja, eikä lumi upottanut ihan niin pahasti. Paitsi jos poikkesi umpihangen puolelle. Silloin saattoi humpsahtaa hankeen takamusta myöten.

Itse tykkään Lapissa eniten kaamosajasta, sen sävyjen kauneudesta ja tykkylumisista puista. Mutta oli ihan mukavaa hiihdellä vaihteeksi myös kauniissa aurinkoisessa tunturimaisemassa, kun päivänvaloa riitti jo yli 8 tuntia päivässä. Lähes täysikuu loisti taivaalla ympäri vuorokauden ja reissun lopussa oli lopulta täysikuu. Tästä tuli siis kuutamohiihtovaellus.

Muutamia varusteuudistuksia tuli tehtyä tälle vuodelle. Erittäin hyvä hankinta oli koko teltan lattiapinta-alan kokoinen routamatto eli solumuovialusta. Tämän päälle tulee vielä tavalliset ilmatäytteiset talvimakuualustat. Aiemmin meillä on ollut käytössä erilliset yhden hengen solumuovialustat talvimakuualustan alla, mutta jos yöllä vähän kierähtää pois alustalta, niin heti on kylmää maata vasten. Nyt pystyi huoletta touhuamaan teltassa kaikenlaista ja levitellä tavaroita eikä ollut pelkoa, että joutuisi kylmälle teltan pohjalle. Routamatto oli helppo rullata yhdessä teltan kanssa kääröksi, joka kulki sellaisenaan ahkion päällä ja oli illalla taas helppo levittää ja pystyttää. Emme ottaneet telttakaariakaan pois vaan taitoimme ne keskeltä teltan päälle ja rullasimme koko komeuden yhdeksi kääröksi telttoineen, kaarineen ja mattoineen. Kätevää etenkin, jos huonon sään sattuessa teltta pitäisi saada nopeasti pystyyn.

Toinen varusteuudistus oli Paris-pulkista tuunatut ahkiot. Tämä tuunaus jäi vähän viime tinkaan eikä pulkkia ehditty lainkaan testaamaan ennen reissua. Haimme rautakaupasta erilaisia köysiä, naruja ja klipsuja, joista kasasimme pulkan. Ostimme erikseen myös vetovaljaat ja tilasimme ahkiopusseiksi Norjalaiset Sydvangin pussit, jotka vaikuttivat paljon jämäkämmiltä kuin Varustenetissä myytävät Rabin ohuet ahkiopussit. Olen kiskonut perässäni monenlaisia ahkioita. Fjellpulkenin suorilla aisoilla olevia, Paljakan sekä suorilla, että ristikkäisillä asioilla olevia ja vetonarullista Paris-pulkkaa. Näistä parhaimmaksi on osoittautunut tuo vetonarullinen Paris-pulkka. Siksi päädyimme myös omien ahkioiden osalta siihen. Paris-pulkka on paljon kevyempi kuin valmis ahkio ja lisäksi perusahkioita hiukan leveämpi, joten se ”kelluu” hangessa paremmin eikä kynnä umpisessakaan kovin pahasti. Välillä joutui katsomaan taaksepäin, että vieläkö se reki tulee perässä, kun kulki niin kevyesti, ettei sitä aina edes huomannut. Sen kanssa ei ollut juurikaan ongelmia ahkion jatkuvasta kaatumisesta, toisin kuin esim. Fjellpulkenin kanssa. Ja jos Paris-pulkka kaatuu, se on narun ansiosta helppo nostaa itsekin pystyyn, toisin kuin aisallinen ahkio, jossa pulkan luo ei pääse kuin irrottamalla valjaat. Eli aikamoista säätöä. Evästauollakaan valjaita ei tarvitse riisua, sen kuin kiskaisee pulkan vain vierelle ja kaivaa eväät ahkiosta. Vetonarun pituutta on myös helppo säätää ja lyhyellä narulla Paris-pulkka seuraa perässä tiheässä tunturikoivikossakin huomattavasti ketterämmin kuin aisallinen ahkio. Ainoa miinus vetonarullisella ahkiolla tulee kumpareisessa pukkelikkomaastossa liikuttaessa. Kun ahkiota kiskoo jatkuvasti kumpareiden yli, se valuu kumpareen päältä alas vapaasti ja naru löystyy. Sitten taas seuraavan kumpareen päälle noustessa naru kiristyy ja nykäisee. Tätä nykimistä tapahtuu kyllä aisallisenkin ahkion kanssa, mutta ei yhtä selkeästi. Toisaalta tässäkin Paris-pulkan etu on se, että alas tullessa se ei tönäise, kuten aisallinen ahkio tekee.

Sitten liikkeelle. Lähdimme Kiilopäältä runsaan aamiaisen jälkeen. Taivas oli kirkas, aurinko juuri nousemassa ja pakkasta -12 astetta. Ei tuullut. Varsin kaunis aamu. Reitti lähtee heti nousemaan tunturiin ja kulkee aluksi muutamia satoja metrejä ajettua hiihtolatua pitkin, ennen kuin kääntyy kelkalla ajetulle polulle. Ensimmäiset 5 kilometriä seurasimme tätä kelkkauraa, jonka jälkeen käännyimme kohti polutonta tunturimaastoa. UKK puistossa ei ole tuon alun pätkän jälkeen minkäänlaisia merkittyjä reittejä, vaan hiihtämään joutuu kartan, kompassin ja oman suunnistustaidon varassa. Meillä oli myös gps paikannin mukana huonon sään varalta.

Tunturissa tuulen pieksemä lumi oli kovaa ja eteneminen helppoa. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja matka sujui jouhevasti. Puuttomia tuntureiden huippuja näkyi joka puolella, kauas horisonttiin asti. Muutama porokin tuli vastaan. Kun laskeuduimme alemmas kohti Suomujokea, alkoi maisema muuttua matalaksi tunturikoivikoksi ja lunta alkoi olla paljon enemmän ja se oli upottavampaa. Eteneminen hidastui jonkin verran. Tulimme Suomunlatvan laavulle, jossa pidimme lyhyen evästauon. Tässä kohdin ylitimme myös Suomujoen ja jatkoimme sen itäpuolta kohti Suomunruoktua. Monet joet ovat virtapaikoissa auki läpi talven, joten niiden ylittämisessä täytyy olla varovainen ja etsiä sopiva ylityspaikka. Talvella vesi nousee helposti myös jään päälle, joka kastelee ikävästi sukset, jolloin ne alkavat jäätymään ja lumi paakkuuntuu suksen pohjaan.

Tulimme Suomunruoktun autiotuvalle kauniissa ilta-auringossa. Molemmat tuvat (autiotupa ja varaustupa) olivat tyhjiä, eikä paikalla ollut muita kuin me. Pystytimme teltan tuvan lähistölle ja sulattelimme teltan absidissa vettä lumesta bensakeittimellä illan pimetessä. Meillä kuluu vettä n. 7-8 litraa päivässä, joten lumen sulatteluun menee aikaa. Mutta aikaahan täällä on. Jossain vaiheessa iltaa metsässä alkoi näkymään otsalamppujen valoja ja paikalle saapui 8 hengen ryhmä, joista osa pystytti teltat, mutta suurin osa majoittui varaustuvassa. Kävimme nukkumaan aikaisin. Kun on koko päivän ulkona ja liikkeessä, on helppoa saada unta illalla.

Aamulla heräsimme kuuden aikoihin ja ulkona oli vielä pimeää. Pakkasta oli n. -15 astetta. Aamurutiineihin kuuluu hampaiden pesu ja sen jälkeen aamupalan syönti teltassa sekä aamukahvi. Aamiaisen jälkeen kamojen pakkaus, hiihtovaatteiden vaihto ja lopuksi teltan kääräisy rullalle ja kiinnitys ahkion päälle. Sitten oltiinkin valmiita lähtemään liikkeelle. Koska hiihtovaatteet ja etenkin -monot, olivat pukiessa jääkylmiä, täytyi aina aluksi pitää reipasta vauhtia yllä, jotta kroppa lämpenee. Sen jälkeen vauhtia on hyvä pudottaa, jotta ei tule hiki. Talvivaelluksella hikoilua on hyvä välttää, koska silloin tulee helposti kylmä, eikä märkiä vaatteita saa oikein kuivatettua. Osan vaatteista pidän yön makuupussin sisällä, jolloin ne ovat lämpimiä aamulla pukea päälle.

Suomunruoktulta lähdimme hiihtämään kohti Tuiskukurua Vintilätunturin yli. Nousua tulee reippaasti ja matkalle osui useampi tosi jyrkkä nousu ja lasku. Olimme tähän asti hiihtäneet puolipitkillä skineillä, mutta nyt jouduimme vaihtamaan täyspitkät skinit suksien pohjaan, jotta pääsimme nämä jyrkät nousut ahkion kanssa ylös. Vintilätunturin päällä maisemat palkitsivat. Luminen maisema tykkypuineen oli todella kaunis ja kirkkaassa auringonpaisteessa näki pitkälle. Kaukana etelässä näkyi Nattasten huiput. Koska sää oli tyyni, pidimme lounastauon ylhäällä tunturissa maisemia ihaillen. Näin tuuleton sää tunturissa taitaa olla aika harvinaista.

Lounastauon jälkeen lähdimme pikkuhiljaa laskemaan kohti Tuiskukurua. Lasku oli pääosin aika loivaa, paitsi ihan viimeinen mäki Tuiskujoen rantaan. Tässä päästin pulkan itsekseen mäkeä alas ja laskin perässä.  Saavuimme Tuiskukurun tuvalle alkuiltapäivästä. Tupa sijaitsee Tuiskujoen varressa, jonka virtapaikat ovat auki läpi talven. Joesta saa haettua juomaveden, joka nopeuttaa veden keittämistä huomattavasti, kun ei tarvitse lumesta asti sitä sulatella. Reitti joen rantaan oli kuitenkin todella upottava, joten vettä piti hakea sukset jalassa. Pystytimme teltan tuvan lähistölle. Koska paikalla ei tälläkään kertaa ollut muita, laitoimme tulet autiotupaan ja kuivattelimme kosteita vaatteita ja varusteita. Etenkin makuupussi on kiva saada välillä kuivaksi. Telttaan kertyy herkästi kondenssivettä ja talvella teltan katto ja seinät peittyvät kuuraan, joka sitten varisee yöllä makuupussin päälle kosteudeksi. Pikkuhiljaa makuupussi kostuu enemmän ja enemmän, joten kiva saada välillä kuivatettua se lämpimässä tuvassa.

Hiihtäessä on mukava seurata erilaisia eläimiä tai niiden jälkiä. Poroja näkyi ylempänä tunturissa. Valkoisia riekkoja näkyi myös paljon, vaikka välillä niitä oli vaikea erottaa valkoista lunta vasten. Kuviin ne eivät juurikaan tarttuneet, mutta riekkojen jälkiä oli lumessa paljon. Yhtenä päivänä seurasimme ketun tekemää polkua useamman kilometrin verran. Myös korppeja ja kuukkeleita näkyi sekä myyriä, metsähiiriä ja jäniksen jälkiä. Hirven jäljetkin bongattiin.

Myöhemmin iltapäivällä sama 8 hengen ryhmä saapui myös Tuiskukurulle. Heillä on samanlainen reittisuunnitelma kuin meilläkin, joten varmaan yhtä matkaa edetään ainakin jonkin aikaa. Onneksi porukka oli oikein mukavaa.

Taivas oli kirkas, ilta kylmä ja upea kuu valaisi talvisen lumimaiseman kauniisti. Menimme jälleen ajoissa nukkumaan.

Seuraavanakin aamuna heräsimme aikaisin. Koska päivästä oli tulossa oikein kaunis, päätimme lähteä aikaisin liikkeelle kohti Luirojärveä ja yrittäisimme nousta vielä saman päivän aikana Sokostin huipulle. Alkuperäinen suunnitelma oli nousta Sokostille vasta seuraavana päivänä ja olla kaksi yötä Luirojärvellä. Mutta koska sää oli täydellinen tunturin huiputukseen, niin yrittäisimme tehdä sen vielä tänään. Luirojärvi ei muutoinkaan ollut ehkä se mukavin paikka viettää kahta yötä. Matkan varrella oli monta muuta kivempaa paikkaa.

Saavuimme Luirojärven ”kylään” puolen päivän aikaan. Tämä paikka tosiaan muistuttaa pientä kylää, koska alueella on useita rakennuksia. Kaksi autiotupaa, varaustupa, vuokratupa, sauna, kaksi erillistä wc rakennusta ja useita puuvarastoja. Nyt täällä oli hiljaista, mutta voin kuvitella sesonkiaikojen ihmismäärän. Tupakirjan mukaan täällä vierailee myös örveltäjäporukkaa, jotka tulevat viinalastin kanssa saunomaan. Enpä haluaisi silloin olla paikalla.

Etsimme sopivan telttapaikan ja koska lumi oli joka puolella upottavaa, oli telttapaikan tamppaaminen ja teltan pystytys aika haastavaa. Aloitamme aina teltan pystytyksen tamppaamalla alueen sukset jalassa mahdollisimman tiiviiksi. Tämän jälkeen teltta pystytetään varovasti sukset jalassa. Ilman suksia lumi upottaisi ja teltan alusta olisi täynnä reikiä. Teltan pystytyksen jälkeen kaivamme absidiin syvennyksen, jolloin sisäteltan reunalla on mukava istua ja absidin päähän jää ”hylly” jossa voi säilyttää tavaroita ja bensakeitintä. Teltan pystytyksen jälkeen annetaan alueen kovettua mielellään ainakin pari tuntia, ennen kuin kömmimme telttaan sisään. Silti liikkumaan joutuu varovasti, koska näillä höttölumimäärillä pohja saattaa vielä pettää.

Söimme lounaan ja lähdimme hiihtämään kohti Sokostia. Ahkiot jätimme teltan luokse. Sokosti on itäisen Lapin korkein tunturi 718 metriä ja sieltä on hienot näkymät ympäröiville tuntureille, jos sää on hyvä. Matkaa tulee noin 7 km suuntaansa, mutta oli kiva hiihdellä vaihteeksi ilman ahkiota. Tunturikoivikon suojissa oli lunta reippaasti, mutta kun lähdimme nousemaan puutonta rinnettä ylöspäin, muuttui pohja kovaksi ja jäiseksi. Teräskanteista oli hyötyä ja pääsimme sukset jalassa ylös asti, vaikka sopivaa kulkureittiä joutuikin hiukan hakemaan. Monet jättävät sukset alemmas rinteeseen ja nousevat loppumatkan kävellen.

Huipulta oli upeat maisemat yli Luirojärven ja useiden tuntureiden. Aurinko paistoi ja sää oli tyyni. Hieno huiputuspäivä. Alaspäin olikin sitten tekemistä, jotta jyrkemmissä kohdissa sai suksen pitämään. Rinteessä oli paljon myös tuulen muovaamia sastrugeja eli jäätyneitä lumiaaltoja, joihin suksi helposti tökkäsi. Takaisin Luirojärvellä olimme juuri ennen auringonlaskua. Tällä välin 8 hengen ryhmä oli myös saapunut perille Luirojärvelle ja olivat juuri lämmittämässä saunaa. Heillä Sokostin huiputus jäisi seuraavaan päivään.

Kuivattelimme jälleen varusteita muuten tyhjän autiotuvan lämmössä. Pakkanen oli kiristymässä. Pääsimme saunomaan vielä illalla ryhmän nais- ja miesvuorojen jälkeen. Tämä erämaasauna oli aivan mahtava, vaikka avantoa ei paksuun jäähän saatukaan tehtyä. Saunan lattiat olivat paksussa jäässä eikä lämpö riittänyt ihan sinne asti, mutta lauteilla oli lämmintä. Tässä vaiheessa pakkasta oli jo -28 astetta ja vilvoitteluksi riitti hetken seisoskelu saunan terassilla. Kuu loisti jälleen taivaalla upeasti ja piha-alueella pystyi hyvin liikkumaan ilman otsalamppua.

Saunan jälkeen keittelimme vielä kuumat vedet Nalgenen pulloihin, ennen kuin kömmimme telttaan. Kuuma vesipullo makuupussissa tuo mukavaa lisälämpöä etenkin tällaisena kylmänä yönä. Mutta siitä on myös se ilo, että heti aamulla on sopivan lämpöistä juomavettä sekä hampaidenpesuvettä saatavilla. Muutoin vesi jäätyisi pulloon ja termarissa taas juomavesi on usein liian kuumaa sellaisenaan. Lämpimämmällä säällä jäähdytän pulloa hiukan lumihangessa ennen sen työntämistä makuupussiin, koska talvipussissa voi tulla sen kanssa jopa liian kuuma. Olikin hienoa huomata, että meidän talvivarusteilla pärjäsi oikein hyvin -28 asteen pakkasyössä, kun vain suojasi myös naaman. Vedin makuupussin hupun pään yli siten, että jäi vain kapea hengitysaukko. Lämmin oli koko yön.

Seuraavana aamuna aloitimme paluumatkan. Yövyimme siis Luirojärvellä vain yhden yön, ja meillä jäisi nyt paluumatkalle yksi ylimääräinen yö johonkin kohtaan. Kiilopäälle emme halunneet palata ennen suunniteltua, koska meillä oli savusauna varattuna paluupäivälle ja saunanautinto menisi hiukan hukkaan, jos reissusta olisi palannut jo edellisenä päivänä. Muutenkin halusimme viettää maastossa koko suunnitellun ajan.

Palasimme takaisin Tuiskukuruun ja pystytimme teltan vanhalle telttapaikallemme, joka oli tällä välin kovettunut hyvin. Absidikin oli valmiina, eikä sitä tarvinnut enää uudelleen kaivaa. Myöhemmin iltapäivällä saapui myös kolme ranskalaista vanhempaa miestä, jotka yöpyivät autiotuvassa. He olivat oikein mukavia ja olivat kovasti ihastuneita Suomen luontoon. Sää oli muuttunut pilviseksi ja edellisenä yönä oli satanut jonkin verran myös lunta. Onneksi ehdimme Sokostin huipulle edellisenä päivänä. Tänään sinne ei luultavasti olisi enää päässyt. Ei ollut päässyt myöskään se 8 henkinen ryhmä, jonka oli tarkoitus huiputtaa Sokosti tänään, kuten meidänkin alun perin piti.

Tuiskukurusta jatkoimme seuraavana aamuna kohti Suomunruoktua. Eteneminen oli huomattavasti hitaampaa, kun uutta lunta oli maastossa noin 15 senttiä. Myös tuuli oli puhaltanut tuntureiden päällä vanhat jäljet umpeen ja paikon kinostanut isompia kasoja. Vaihdoimme vetovuoroa puolen tunnin välein. Tuuli oli jonkin verran yltynyt, joten tällä kertaa emme pitäneet lounastaukoa tunturin päällä vaan laskimme alemmas Aitaojalle tuulen suojaan. Lasku alas tunturista sujui mukavan vauhdikkaasti lumesta huolimatta. Tässä vaiheessa vastaan tuli ensimmäiset hiihtäjät. 10 tsekkiläistä ja kolme lumikenkäilijää, joiden kansalaisuus jäi epäselväksi, mutta suomalaisia he eivät olleet.

Koska nyt liikkeellä näytti olevan enemmän ihmisiä ja tiesimme myös ranskalaiskolmikon suuntaavan vielä samana päivänä Suomunruoktuun, päätimmekin jatkaa suoraan Suomunlatvan laavulle. Siellä tuskin olisi muita. Saavuimme laavulle iltapäivällä pilvisessä ja tuulisessa säässä. Pystytimme ensimmäiseksi teltan ja jälleen oli haasteita saada tampattua umpihankeen pohja riittävän kovaksi. Meillä on lapiotkin mukana ja toinen vaihtoehto olisikin lapioida teltan alta lumet pois, mutta lunta oli parhaimmillaan yli metri, eli olisi aika urakka. Silloin olisi myös haastavaa saada kiiloja jäiseen maahan eikä absidiin saisi enää kaivettua kätevää syvennystä.

Teltan pystytyksen jälkeen teimme tulet nuotioon ja istuimme pimenevässä illassa tulta tuijotellen. Nostimme bensakeittimen laavuun ja sulattelimme lumet siinä. Paistoimme myös vaahtokarkkeja nuotiolla. Saimme vieraaksi pienen ja vikkelän päästäisen, joka ei kovin paljon meitä aristellut. Ensin päästäinen oli kovin kiinnostunut Johanneksen ahkiosta ja pyöri sen ympärillä. Arvelimme sen haistavan roskapussin. Nostimme pussin ylös laavun seinälle roikkumaan. Sen jälkeen kiinnostus ahkiota kohtaan lopahti. Sen sijaan päästäinen tuli laavun eteen kiertelemään meidän jalkoihin. Sitä oli hauska seurata. Ketterästi se kaivautui myös lumihankeen ja tupsahti hetken päästä ulos kinoksen toiselta puolelta.

Perjantaiaamuna heräsimme kovaan tuuleen. Vaikka lunta ei juurikaan satanut, oli tuuli puhaltanut kaikki eiliset jälkemme umpeen. Aamutoimien jälkeen pakkasimme tavarat ahkioon ja lähdimme nousemaan ylös tunturiin. Tuuli oli todella kova, mutta onneksi se enimmäkseen puhalsi takaa päin. Jouduin ensimmäisen kerran pukemaan goretakin päälle koko reissun aikana. Ylempänä tunturissa näkyvyys hävisi välillä kokonaan, mutta siellä oli muuten helpompi liikkua kovemman pohjan ansiosta. Olin kiinnittänyt sauvan päähän pienen kompassin ja nyt se tuli tarpeeseen, kun liikuimme pelkän kompassisuunnan avulla. Välillä tarkistimme suuntaa myös gps laitteesta. Tällaisella kelillä se on oikein hyvä apuväline! Lämpötila oli nollan tuntumassa.

Suuntasimme Niilanpään päivätuvalle ja päätimme yöpyä sen pihassa viimeisen yön. Pystytimme teltan kovassa tuulessa, mutta täällä onneksi lumi oli kovempaa ja pohjan tamppaaminen kävi helpommin. Istuimme jonkin aikaa tuvassa kamiinan lämmössä, kunnes siirryimme telttaan sulattelemaan vesiä ja lopulta yöunille. Tuuli oli kova koko yön ja paukutti telttakankaita. Aamulla tuuli yltyi entisestään.

Haimme aamulla vielä ennen lähtöä pari klapisäkkiä puuvajasta. Sinne piti hiihtää suksilla upottavan hangen takia. Koko vaja oli lumen peitossa ja oviaukon kohdalla oli vain pieni kolo katon rajassa. Ryömin tuosta kolosta sisään vajaan ja heittelin pari klapisäkkiä Johannekselle.

Sitten alkoi reissun viimeinen osuus kohti Kiilopäätä, joka oli pääasiassa alamäkeä. Kova tuuli puhalsi takaa päin ja työnsi pulkkia kovalla vauhdilla meidän ohi. Siinä olikin tekemistä yrittää pysyä perässä ja ohjata pulkkaa oikeaan suuntaan, yleensä siinä onnistumatta. Lopulta pääsimme Kiilopäälle nauttimaan pizzat ja oluet. Sen jälkeen vielä kamakaaos hotellihuoneessa, kun levittelimme varusteita kuivumaan ympäriinsä. Illalla pääsi mahtaviin savusaunan löylyihin ja avantoon. Hieno päätös huikealle reissulle!

Etukäteen mietimme, että onkohan viikko 8 ruuhkainen, mutta se oli lopulta oikein hyvä valinta ajankohdaksi. Etelä-Suomen hiihtolomalaiset viettävät lomansa rinneravintoloiden ja muiden palveluiden läheisyydessä, eivätkä lähde tunturiin. Moni muu taas välttää lomailua juuri viikon 8 aikana, eikä varsinainen kevätsesonki ole vielä käynnistynyt. Näimme matkalla vain tämän yhden Suomalaisen 8 hengen ryhmän ja muutamia ulkomaalaisia porukoita. Kaiken kaikkiaan ulkomaalaisia tuntuu olevan liikkeellä paljon enemmän kuin suomalaisia, etenkin Kiilopäällä ja Saarisellällä, ja moni heistä sanoikin, että suuntaavat hiihtämään Pohjoismaihin, koska Keski-Euroopassa ja Alpeilla ei ole enää lunta. Valitettavaa, mutta Suomen matkailulle toki hyvä asia.

Tässä vielä kohdepisteet kartalla:

Tästä suuntaamme vielä viikoksi Saariselälle tekemään etätöitä ja hiihtelemään. Etelässä näyttää olevan jäiset vesikelit, joten mukava hiihdellä täällä lumisilla laduilla ja pikkupakkasessa vielä tovi.