Peru
Edessä on kuukauden reppureissu Etelä-Amerikkaan, Peruun ja Boliviaan. Suunnittelimme reissun itse ja varailimme lennot, hotellit, muut liput ja retket suoraan netistä eri toimijoilta. Amazonin viidakkoon, Uyunin suola-aavikolle sekä vuorikiipeilyyn varasimme erilliset paikallisoppaat. Muualla liikuimme omatoimisesti.
Ohjelmassa on sekä viidakkoa että vuoristoa, joka tuo pientä lisähaastetta pakkaamiseen, kun kaikki tavarat pitäisi saada mahtumaan rinkkaan. Olosuhteet vaihtelevat viidakon kosteasta kuumuudesta vuoriston parinkymmenen asteen yöpakkasiin. Onneksi kaikki vuorikiipeilyvarusteet sekä makuupussit sai lainaksi tai vuokrattua kiipeilyopasyritykseltä, joten mukaan tarvitsi pakata vain lämpimiä vaatteita. Niitä toki tarvitsee reissussa muutenkin, kun esimerkiksi Uyunin suola-aavikolla voi lämpötila laskea iltaisin pakkasen puolelle.
Etelä-Amerikassa on talvi. Talvikausi on kuiva ja vähäsateinen. Korkeammalla yöt voivat olla nollan tuntumassa, jopa pakkasella. Päivisin, auringon paistaessa, lämpötila voi kuitenkin kohota lähelle 20 astetta ja alempana jopa hellelukemiin. Kesäkaudella taas sataa paljon, lähes päivittäin. Myös hyttysten määrä on sateisella kesäkaudella merkittävästi suurempi. Meille sopi matkustusajankohdaksi tämä kuiva ja viileä talvi oikein hyvin, kun emme helteistä välitä muutenkaan. Tosin viidakossa on aina tasaisen kuuma, mutta öisin sielläkin lämpötila laskee talvikaudella alle 20 asteen, joka oli oikein mukavaa päivän tukalan helteen jälkeen. Meillä kävi myös tuuri ja vältimme Suomen helteet kokonaan!
Lensimme Limaan Madridin kautta ja Madrid-Lima lento oli myöhässä kaikkiaan noin 9 tuntia. Lopulta saavuimme Limaan 29 tuntia siitä, kun olimme Suomessa kotioven sulkeneet. Pääsimme onneksi Madridissa muutamaksi tunniksi hotelliin nukkumaan. (Jälkihuomautus: Iberia maksoi täyden 600 euron korvauksen kahden päivän kuluessa hakemuksen laatimisesta.)
Limassa olimme perillä vasta illalla, joten kaupunkiin tutustumisen sijaan ehdimme käydä vain illallisella hotellin suosittelemassa ravintolassa. Tämä ei ole turistialuetta, eikä täällä ole turistiravintoloita, mutta tämä oli oikein hyvä paikallisten suosiossa oleva paikka. Sisustus muovikalusteineen ei silmiä hivellyt, mutta ruoka oli hyvää.
Palasimme hotellille kaupan kautta ja huomasimme, että täällä on kaikkien liikkeiden edessä kalterit. Kaltereiden takaa valitsimme ostoksemme ja myyjä ojensi ostoskassin kaltereiden välistä. Ilmeisesti ei kaikkein turvallisinta aluetta.
Amazonin viidakko
Aamulla aikaisin hotellin pitäjä heitti meidät lentokentälle, josta hyppäsimme Puerto Maldonadoon lähtevään koneeseen. Puerto Maldonadon kentällä meitä oltiin vastassa. Olimme varanneet neljän päivän viidakkoreissun Tambopata Amazon Junglen kautta ja tarkoitus oli viettää kaksi ensimmäistä yötä syvemmällä viidakossa teltassa ja sen jälkeen siirtyä lodgeen. Tähän tuli kuitenkin muutos, kun järjestäjän mukaan alueelle, johon olisimme telttailemaan menneet, oli ilmestynyt laittomia kullankaivajia, eikä se ole turisteille turvallista. En tiedä oliko tämä oikea syy, mutta näitä laittomia kullankaivajia näimme reissun aikana useampia ja se lienee ihan todellinen ongelma täällä viidakossa. Poliisi on aika voimaton valvomaan suurta viidakkoaluetta.
Uudelleenjärjestelyitten takia olimme menossa ensimmäiseksi yöksi poikkeuksellisesti toisen matkanjärjestäjän lodgeen, josta siirtyisimme seuraavana päivänä alkuperäisen järjestäjän lodgeen kahdeksi yöksi. En tiedä miksi näin, mutta näimmepähän ainakin monipuolisesti aluetta ja vietimme aikaa kahden eri joen varrella.
Ajomatka Tambopatajoen varrella sijaitsevaan satamaan kesti noin puolitoista tuntia. Samalla näimme mukavasti myös maaseudun maisemia. Satama oli lähinnä pieni laituri, jossa oli muutamia kapeita jokiveneitä. Jokiveneet ovat katettuja, mutta sivulta auki olevia puuveneitä, joiden keula on vahvistettu lasikuidulla tai alumiinilla.
Parinkymmenen minuutin venematkan jälkeen tulimme Tambopata lodgen rantaan, josta noustiin jyrkkää rantatörmää ylös ja lyhyen kävelymatkan päästä löytyi itse lodge. Pääsimme suoraan lounaalle.
Majoituimme mukavaan, vaikkakin vaatimattomaan puurakenteiseen bungalow tyyppiseen huoneeseen. Seinien ja katon raoista paistaa päivä läpi, mutta sängyn ympärillä on hyttysverkko. Huoneissa sähköä on vain pari tuntia illalla ja suihkussa pelkästään kylmä vesi. Ylipäätään ihan positiivista, että täällä edes on suihku ja meillä oli myös oma wc huoneessa. Huoneen kuistilla roikkuu riippumatto, jossa voi loikoilla.
Lounaan jälkeen lähdimme pienen ryhmän kanssa kävelemään viidakkoon näköalatornille. Matkaa oli reilu kilometri suuntaansa. Näkötorni on noin 50 metriä korkea ja sieltä näki hienosti kauas viidakon ylle. Seurailimme täällä jonkin aikaa erilaisia lintuja ja papukaijoja, joita lenteli lähistöllä.
Lähdimme illalla vielä veneajelulle pimeälle joelle etsimään kaimaaneja, jotka ovat pieniä krokotiilejä. Täällä tulee illalla pimeää jo puoli kuuden aikoihin. Näimme kaimaaneista vain muutamat kiiluvat silmäparit, mutta retki oli kuitenkin hieno pimeällä joella. Sammutimme lamput ja veneen moottorin ja kuuntelimme hetken vain öisen viidakon ääniä. Upeaa.
Aamulla heräsimme aikaisin, ennen auringonnousua. Lähdimme veneellä pimeälle joelle kohti Tambopatan luonnonsuojelualuetta. Matkalla aurinko nousi pilviverhon takaa. Kävelimme lyhyen matkan pienemmän joen varteen, jossa on jokitörmässä suuri saviseinämä. Auringon noustessa tähän saviseinämälle tulee lukuisia papukaijoja syömään savea, josta ne saavat suolaa. Papukaijoja lenteli täällä varmaan satoja ja kaikissa mahdollisissa väreissä. Oli pieniä vihreitä papukaijoja, isompia sinipunaisia ja sinikeltaisia, oli punaisia ja kirjavia. Upean näköisiä! Näimme myös kauempana puun latvassa laiskiaisen. Myöhemmin myös kapybara eli vesisika, maailman suurin jyrsijä, tuli joen varteen tonkimaan savea. Vedestä pilkistävillä puunrungoilla näkyi myös kilpikonnia.
Kun olimme seuranneet papukaijojen elämää jonkin tovin ja aurinko oli noussut paahtamaan kuumasti, oli aika siirtyä varjoon aamupalalle. Opas kattoi meille hyvän aamiaisen puiden suojaan.
Lodgelle palattuamme lähdimme oppaan kanssa käymään vielä ns. canopy kävelyllä, eli riippusiltareitillä. Lodgen lähelle on tehty reitti, jossa noustaan riippusiltaa pitkin korkealle puidenlatvojen tasolle. Välissä oli näköalatasanne, josta matka jatkui toista puolta riippusiltaa alas. Täältä oli hienot näkymät sademetsän yli ja pienelle kiemurtelevalle joelle.
Lounaan jälkeen pakkasimme tavaramme ja hyppäsimme jälleen jokiveneen kyytiin. Palasimme Tambopatan satamaan, josta jeeppikyyti takaisin Puerto Maldonadoon. Täältä jatkoimme Rio Madre De Dios joelle. Jokiveneellä siirryimme Tambopata Amazon Jungle lodgeen. Majoituimme täällä hyvin saman tyyppisessä puurakennuksessa. Myös täällä on oma wc ja suihkussa pelkästään kylmä vesi.
Alkuillasta lähdimme joelle etsimään kaimaaneja. Aurinko oli laskemassa, kun ajoimme kohti Rio Tambopatan haaraa. Maisema oli kaunis. Pysähdyimme matkalla valokuvaamaan auringonlaskua. Näimme muutamia kaimaaneja vedessä siten, että niistä näkyi silmät ja sieraimet. Näimme rannalla myös kapybaroja. Retki oli varsin onnistunut ja oli mukava liikkua joella juuri auringonlaskun aikaan.
Palasimme lodgeen ja ruokasalin lattialla juoksenteli nyrkin kokoinen tarantella. Ensin se vaikutti pelottavalta, mutta eräs keittiötyöntekijä yritti ottaa sen käteen ja vakuutteli, ettei se ole ihmiselle sen vaarallisempi kuin ampiainen.
Hyttysiä täällä on melko vähän tähän vuodenaikaan, mikä on sinänsä hyvä, koska tämä on malaria-aluetta. Mutta pienen pieniä mäkäräisen näköisiä öttiäisiä on sitäkin enemmän. Ne eivät pidä mitään ääntä ja niitä on vaikea huomata, mutta jalat ovat täynnä pieniä kutiavia paukamia, josta on puraistu pieni pala pois.
Seuraavana aamuna lähdimme rauhallisen aamiaisen jälkeen kalastamaan. Saimme oksat, jonka päähän oli kiinnitetty pätkä siimaa ja sen päässä pieni metallikoukku. Syötiksi saimme pieniä kananpalasia. Ajoimme veneellä melko lähelle joen rantaan, jossa kalastelimme ensin rantakiviltä. Sain pienen catfishin eli jonkinlaisen monnin. Päästin sen takaisin veteen. Aurinko oli aika kuuma, joten siirryimme veneeseen katoksen alle kalastamaan. Johannes sai myös [ison] pienen kalan, joka myös päästettiin takaisin veteen. En ole kovin innokas kalastaja, mutta ihan hauska kokemus tämäkin.
Seurasin hetken rannassa ayahuosca juoman keittoa. Suuressa tynnyrissä keitettiin avotulella puunkuorta ja lehtiä. Juomalla on huumaava vaikutus ja sitä käytetään erilaisissa seremonioissa. Juoman nimi on ketsuan kieltä ja tarkoittaa sielun liaania tai kuoleman köynnöstä.
Lounaan jälkeen lähdimme veneellä lähirantaan ja kävelimme lyhyen matkan korkean tornin juurelle. Tornista oli mahdollista liukua vaijeriliukua pitkin puiden latvojen seassa toiselle tornille. Toista tornia ei kuitenkaan näkynyt tästä lähtötornista, joka teki liu’usta vielä hauskemman. Laskettiin siis sokkona sademetsän kasvillisuuden sekaan. Todella hauska kokemus! Kävelimme vielä toista riippusiltaa pitkin puiden latvojen tasolla. Upeita maisemia.
Seuraavaksi kävimme melomassa kajakilla joella. Ajoimme ensin jokiveneellä ylävirtaan ja laskimme muovisen kaksikkoavokajakin vesille veneestä. Meloimme siis yhdessä samalla kajakilla, joka sujui yllättävän hyvin, vaikka olemme molemmat tottuneet hyvin itsenäiseen melontaan. Aurinko oli juuri laskemassa ja joella oli kaunista. Meloimme jonkin matkaa myötävirtaan ja nousimme takaisin veneeseen ja palasimme lodgen rantaan.
Ennen illallista teimme vielä oppaan johdolla yökävelyn lähiviidakkoon. Etsimme taskulamppujen valossa kaikkia viidakon hyönteisiä. Näimme jälleen pari isoa tarantellaa. Myös muutamia pienempiä hämähäkkejä, jotka näyttivät pelottavammilta kuin suuri tarantella. Näimme myös useamman skorpionin, liskon sekä tikkumaisen hyönteisen. Myös suuria luotimuurahaisia näkyi puunrongolla. Ne ovat saaneet nimensä siitä, että niiden purema sattuu yhtä paljon kuin luodin osuma. Sammutimme hetkeksi lamput ja kuuntelimme viidakon ääniä.
Seuraavana aamuna oli taas aikainen herätys ennen auringonnousua. Sähköt olivat poikki. Valoja ei muutenkaan siihen aikaan ole, mutta huomasimme sähkökatkon siitä, että vedetkään eivät toimineet. Hampaat sai kuitenkin pestyä juomapullon vedellä.
Saimme eväspussit ja hyppäsimme taas jokiveneeseen. Ajoimme auringonnousua ihaillen luonnonsuojelualueen puolelle, jossa nousimme Lake Sandovalin luontopolulle. Kävelimme noin kolmen kilometrin matkan pienelle joelle, josta otimme puisen kanootin ja lähdimme pientä jokea pitkin lipumaan kohti Lake Sandovalin järveä. Opas huolehti melomisesta ja saimme keskittyä pelkästään maisemien ihailuun ja erilaisten eläinten bongailuun.
Järvellä oli todella kaunista. Täällä oli paljon erilaisia lintuja, papukaijoja, haikaroita ym. Vesirajassa juoksenteli erilaisia kanalintuja. Näimme useita kaimaaneja ihan lähietäisyydeltä, joko uimassa tai rantavedessä pötköttelemässä. Näimme myös apinoita, jotka hyppivät puiden latvoissa. Näimme myös erittäin uhanalaisia jättiläissaukkoja polskimassa vedessä. Niiden näkeminen on kuulemma harvinaista, joten meillä kävi tuuri.
Nousimme rantaan pienen asumuksen kohdalla, jossa paikalliset asukkaat pyörittivät pientä kioskin tapaista kojua. Ostimme banaanimehut, joiden puhtaudesta meillä ei kyllä ollut ihan täyttä varmuutta ja saattoi olla, että tämä oli syypää parin seuraavan päivän hiukan löysään vatsaan. Onneksi ei kuitenkaan pahempaa vaivaa tullut.
Palasimme lodgelle, josta meillä oli vielä samana iltana paluuvene Puerto Maldonadon satamaan. Puerto Maldonadossa hyppäsimme moton kyytiin, eli mopotaksiin. Kyseessä on siis koppimopo, johon mahtuu juuri kaksi henkilöä takapenkille. Rinkat köytettiin ulkopuolelle tarakkamaiseen takatilaan. Sitten vain huristeltiin bussiasemalle.
Meillä oli varattuna yöbussi Cuscoon. Yöbussit ovat täällä oiva tapa liikkua pidempiä välimatkoja. Busseissa saa penkit käännettyä joko kokonaan vaakatasoon, kuten tässä bussissa, tai lähes vaakatasoon, kuten useimmissa myöhemmin käyttämissämme busseissa. Yö menee mukavasti nukkuessa ja aamulla on perillä seuraavassa paikassa. Näin ei tarvitse käyttää lomapäiviä matkustamiseen. Yllättävän hyvin näissä pystyi nukkumaan, vaikka tiet täällä ovat aika huonokuntoisia ja kuoppaisia. Etenkin tämä Cuscoon johtava reitti oli lisäksi todella mutkainen.
Cusco
Aamulla olimme perillä Cuscossa noin 3300 metrin korkeudessa. Lämmintä oli vain 5 astetta, joka tuntui mukavan viileältä viidakon kuumuuden jälkeen. Otimme taksin hotellille. Lähdimme kävelemään aamupalalle keskusaukiolle ja siellä oli meneillään suuret juhlallisuudet. Ilmeisesti jokin poliisikoulun vuosijuhla. Siellä oli paljon ihmisiä, soittokuntia, marssivia ja esiintyviä ryhmiä sekä puheita. Söimme aamiaisen aukion laidalla olevan kahvion toisen kerroksen parvekkeella, josta oli kiva seurata samalla aukion tapahtumia. Täällä pienetkin lapset osaavat marssia erilaisissa muodostelmissa. Poliiseja Perussa on paljon, lähes joka kadunkulmassa. Poliisi on kuitenkin hyvin korruptoitunut, kuten myös kaikki hallintoelimet.
Käveltiin kukkulalla sijaitseville Sacsayhuomanin raunioille. Kierreltiin raunioita aikamme ja palattiin takaisin alas. Matkalla kävimme katsomassa kuuluisaa 12 kulmaista kiveä. Se on hieno taidonnäyte siitä, kuinka inka-aikaan on osattu hakata kiviä ja rakentaa muureja ja seiniä niin, että jokainen kivi on juuri omalla paikallaan ja istuu muiden kivien viereen tiiviisti ilman laastia niin, ettei rakoja jää.
Veimme viidakossa hionneet vaatteet hotellin läheiseen pesulaan. Myöhemmin pesimme pyykkiä vielä kolme kertaa. Vähempikin olisi riittänyt, mutta viidakossa tuli hikoiltua paljon ja myöhemmin taas vuorilla oli niin pölyistä, että oli kiva saada pestyä vaatteita vähän useammin.
Kävimme illalla kulttuurikeskuksessa katsomassa perinnetanssiesitystä. Tanssijat olivat pukeutuneet erilaisiin perinneasuihin ja tanssivat orkesterin soittaessa monenlaisia tansseja. Hieno kokemus tämäkin.
Seuraavana aamuna heräsimme taas sähkökatkoon. Lähikadulla oli useita miehiä korjaamassa sähköjohtohässäköitä. Hurjan näköistä touhua. En uskonut, että niistä johtosolmuista kukaan saisi kovin nopeasti mitään tolkkua ja epäilin, että sähköjen palautumiseen menisi pitkäänkin. Mutta niin vaan oli iltapäivällä taas sähköt toiminnassa, kun palasimme hotellille.
Lähdimme käymään Kusipata-aukiolla sekä parissa eri museossa. Ensimmäinen museo kertoi espanjalaisten valloituksesta ja kristinuskon saapumisesta ja oli jokseenkin tylsä. Kävelimme suuren inkapäällikön Pachacutecin patsaalle ja kiersimme patsaan jalustaan rakennetun museon. Palasimme keskustaan täpötäyden paikallisbussin kyydissä, joka oli mielenkiintoinen kokemus. Kojelaudassa vilkkui kaikki mahdolliset merkkivalot ja kilinä ja kolina oli melkoinen. Turisteja ei näissä busseissa näy. Matka maksoi 20 senttiä.
Kävimme tekstiilikeskuksessa, jossa esitellään paikallisia perinteisiä käsitöitä ja villan valmistusta. Täällä oli myös kiva museo sekä myymälä. Paikalla oli myös muutamia perinteisiin asuihin pukeutuneita naisia, jotka kutoivat lattialla villakangasta.
Cuscossa on erittäin hyvää ruokaa. Peru onkin kuuluisa erinomaisesta keittiöstään. Paljon perunaa eri muodoissa, maissia, ruokabanaania ja kvinoaa sekä kalaa. Kanaa, alpakanlihaa ja marsua olisi myös ollut tarjolla. Suomessakin suosituksi noussut ceviche on alun perin perulaista herkkua.
Ollantaytambo
Seuraavana aamuna meillä oli varattu autokyyti Ollantaytamboon. Ollantaytambo on vanha inkakylä Pyhän laakson varrella. Sieltä kulkee junat Machu Picchulle. Oikeastaan muuta kautta tähän muinaiseen suureen inkakaupunkiin ei pääse. Kyyti oli jokseenkin pelottava kuskin kaahaillessa pieniä ja mutkaisia vuoristoteitä ja ohitellessa edellä ajavia mitä jännimmissä paikoissa. Tiellä näkyi myös useita kivivyöryjä, joista oli yksi kaista raivattu läpi. Ehjänä kuitenkin selvittiin perille.
Tämä kylä olisi ollut oikein viehättävä, jos hurja bussi- ja taksiliikenne olisi saatu pois keskusaukiolta. Aukio on pieni, mutta siinä ajelee suuria busseja pitkissä jonoissa ja pienet motot puikkelehtivat väleissä. Samoin turistit. Pakokaasu ja moottoreiden räminä täyttää ilman.
Majatalo sijaitsi lähellä keskusaukiota ja oli aika vaatimaton, mutta muuten kiva ja omistajat ystävällisiä. Täällä ei ole lämmitystä ja yöllä lämpötila laskee lähelle nollaa. Peittona oli kuitenkin kaksi paksua villahuopaa lakanaan käärittynä, joten palella ei tarvinnut. Aamulla lämpimän peiton alta noustessa sai kyllä aika vikkelään pukea vaatteet päälle.
Kiipesimme kylän laidalla olevalle inkakaupungin rauniolle, josta näkyi koko kylän yli. Raunioiden vieressä on suuri turistimarkkina-alue. Kaikenlaista krääsäkojua vierivieressä. Suurin osa turismista ja sen lieve ilmiöistä keskittyy juuri tälle alueelle ja muualla saa olla aika rauhassa. Kiertelimme kaupungin kapeita kujia ja kävimme illallisella.
Machu Picchu
Aamulla lähdimme heti auringon noustessa Inka Rail juna-asemalle. Junamatka Aguas Calianteen kestää noin 1:40 ja se oli itsessään jo elämys. Kiskot kulkevat Urubambajoen vartta ensin maalaismaisemien läpi, ja sen jälkeen tihenevän kasvillisuuden peittämän vuorijonon keskellä. Machu Picchu on aikoinaan ollut vaikeasti saavutettava kaupunki vuorten keskellä, eikä sinne tänä päivänäkään olisi helppo saapua ilman tätä junarataa. Rata on pääasiassa yksiraiteinen, mutta parissa kohdassa on tuplaraiteet, jossa voi odotella vastaantulevaa junaa.
Junassa oli myös ohjelmaa. Menomatkalla meidän vaunussa oli teatteriesitys jonkinlaisesta inka-aikaisesta rakkaustarinasta. Paluumatkalla saimme juoma- ja snack tarjoilun sekä orkesterin soittamaan viereiseen avovaunuun. Avovaunuun sai mennä tanssimaan orkesterin tahdissa ja meno olikin siellä varsin villiä.
Junan pääteasema on pienessä kylässä, nimeltä Aguas Caliante. Kylä on rakentunut pelkästään Machu Picchu turismin varaan ja on kaikin puolin turistikrääsäinen ja epäviihtyisä. Paljon myymälöitä, joitakin ravintoloita ja useampi hotelli. Täältä pääsee bussilla Machu Picchulle, mutta me päätimme kävellä tuon neljän kilometrin matkan. Nousua kertyi noin 500 metriä, mutta nousumetrithän eivät koskaan ole pahaksi. Kun katselimme satojen metrien bussijonoa, niin totesimme kävelyn olevan hyvä vaihtoehto.
Ensimmäiset pari kilometriä on aika tasaista hiekkatien reunaa, mutta sen jälkeen lähdetään nousemaan aika jyrkästi. Reitille on osittain rakennettu kivistä portaita. Ylemmäksi päästessä maisemat muuttuvat kauniiksi. Kasvillisuus on vihreää ja tiheää, vuorten huiput näkyvät joka puolella. Päivä oli aika kuuma.
Olimme ylhäällä etuajassa, joten ajattelimme ostaa turistiravintolasta inkacolat ja suklaapatukan ennen oman vuoromme sisäänpääsyä. Mutta se ei käynytkään ihan helposti. Tarjolla oli myös erilaisia ruoka-annoksia, joita kokki väsäsi tiskin takana kassakuitin mukaisessa järjestyksessä. Emme viitsineet ottaa mitään kummempaa syötävää, koska emme halunneet jonottaa tiskillä näitä ruokia. Mutta kassaneiti ei voinut antaa meille kahta tölkkiä inkacolaa ja yhtä suklaapatukkaa suoraan kassalta, vaan meidänkin kuittimme meni samaan ruokajonoon. Meidän olisi siis pitänyt odotella, että useampi jonossa ennen meitä ollut saa ensin ruoka-annoksensa ja sitten kokki olisi hakenut kassalta meille meidän ostokset ja ojentanut ne meille vuorollamme. Harvinaisen epäkäytännöllistä. Pyysimme rahoja takaisin ja sanoimme, ettemme jää tämän takia jonoon seisomaan. Siinä vaiheessa kassaneiti suostui antamaan meidän ostokset suoraan kassalta. Kummallista.
Machu Picchulle pääsyä rajoitetaan nykyään valtavasti, joka on hyvä asia. Alue on jaettu 9 eri reittiin ja lipun voi ostaa kerralla vain yhdelle reitille ja yhteen lähtöryhmään. Reitillä valvotaan tarkasti, ettei kukaan poikkea toiselle reitille tai kulje polkujen ulkopuolella tai kiipeile muureille ja kiville. Pilliin vihelletään heti tiukasti, jos joku yrittää vähänkin poiketa ohjeistuksesta. Hyvä niin. Reitin valinta oli kuitenkin hankalaa, kun olisi ollut kiva nähdä aluetta vähän laajemminkin ja kiivetä myös läheiselle Huayna Picchun huipulle. Tämä olisi onnistunut ostamalla kaksi erillistä lippua ja odottamalla myöhempää lähtövuoroa. Valitsimme classic reitin, jonka varrelta oli kaunis näkymä hiukan ylempää kaupungin ylle, mutta loppureitti kierteli kuitenkin myös raunioiden keskellä. Tämä oli mielestäni hyvä valinta, vaikka Huayna Picchun huiputus jäikin väliin. Rajoituksista johtuen alueella ei kuitenkaan ollut mitään suurta ryysistä ja olikin mukava kierrellä ihan rauhassa.
Palasimme takaisin Aguas Calienteen kävellen samaa reittiä alas. Junan lähtöä odotellessa kävimme juomassa oluet ja syömässä peruna-annoksen. Oikeastaan muuta tekemistä tai näkemistä täällä ei ole. Palasimme junalla Ollantaytamboon juuri auringon laskettua. Päivät ovat täällä lyhyitä. Aurinko nousee aamulla kuuden maissa ja laskee illalla jo ennen kuutta.
Seuraavana päivänä lähdimme paikallisbussilla viereiseen Urubamban kaupunkiin, joka on myös yksi Pyhän laakson vanhoja inkakaupunkeja. Tämä oli paljon isompi kaupunki kuin Ollantaytambo, eikä täällä ole juurikaan turisteja. Urubambassa on isot markkinat ja suuntasimme sinne. Markkinat olivat tosiaan suuret ja värikkäät. Tarjolla oli paljon erilaisia hedelmiä ja vihanneksia. Myös lihatuotteita, jauhoja ja villavaatteita. Ostimme muutamia hedelmiä, joista banaanit söimme heti läheisellä aukiolla. Kiertelimme hiukan kaupunkia ja palasimme bussilla Ollantaytamboon.
Kiipesimme vielä kylän toisella puolella oleville raunioille, jonka jälkeen kävimme lounaalla ja juomassa jugosit eli tuorepuristetut hedelmä- tai marjamehut. Näitä mehuja on tullut juotua täällä paljon, ja ne ovat todella hyviä ja kauniisti tehtyjä.
Meillä oli varattuna vielä samalle illalle paluukyyti Cuscoon. Cuscosta jatkaisimme vielä myöhemmin illalla yöbussilla Punoon, josta aamulla lähtisimme venekyydillä Titicaca järvelle. Bussiasemat ovat täällä jokseenkin mielenkiintoisia paikkoja. Asemalla liikkuu pääasiassa paikallista väkeä. Pieniä bussitoimistoja on vierivieressä ja jokaisen luukun edessä markkinoidaan omia matkoja äänekkäästi. Täällä kaikui Cusco, Cusco, Cuscoooooo tai Arequipa, quipa, quipaaaaaa huudot. Wc:t ovat täällä, kuten oikeastaan kaikkialla Perussa ja Boliviassa maksullisia, mutta maksuun kuuluu muutama pala vessapaperia. Kolikoita on siis syytä olla koko ajan taskussa.
Puno ja Taquilen saari
Saavuimme aamulla bussilla Punon bussiasemalle, josta meitä oli kuski noutamassa ja vei meidät satamaan. Hyppäsimme veneen kyytiin ja suuntasimme kohti Taquilen saarta. Titicaca järvi on maailman korkeimmalla sijaitseva purjehduskelpoinen järvi. Järvi on suuri ja se sijaitsee Perun ja Bolivian rajalla. Vastarannalla näkyi Bolivian lumihuippuiset vuoret.
Matkalla pysähdyimme Uros saarille. Uros saaret ovat kelluvia kaislasta rakennettuja saaria, jotka mätänevät koko ajan pohjasta ja uutta kaislaa täytyy lisätä säännöllisesti. Saarilla asuu uru-intiaaneja, jotka ovat aikoinaan paenneet tänne inkojen hyökkäyksiä. Perinteisesti talot, veneet ja kaikki mahdollinen on rakennettu kaislasta. Nykyään uros-veneet ovat lasikuitua ja saarilta löytyy myös joitakin puisia rakennuksia. Asunnot ovat hyvin pieniä, yhden huoneen asuntoja, jossa asuvat vanhemmat ja lapset samassa tilassa. Jos vanhemmat kaipaavat enemmän yksityisyyttä, he lähtevät järvelle ”romantic taxilla”.
Kuuntelimme saarten presidentin tarinointia, seurasimme naisten tanssiesitystä ja katsoimme kuinka näitä saaria rakennettaan. Teimme lyhyen ajelun uros-veneellä. Presidentti tai saarten neuvosto päättää aina etukäteen, mille saarelle turistit voivat mennä. Näin varmistetaan, että turistit eivät kuormita liikaa yhden saaren asukkaita, ja toisaalta turismista kertyvät tulot jakautuvat tasaisesti asukkaiden kesken.
Itse en erityisemmin tykästynyt tähän paikkaan. Mielenkiintoinen historia ja kulttuuri, mutta kaikki esitykset ja näytökset olivat jotenkin keinotekoisia ja tähtäsivät jonkin turistikrääsän myymiseen. Mekin lopulta ostimme villaisen tyynyliinan, jota emme tarvitse, enkä halua sitä nurkissani säilyttää, mutta tulipahan tuettua alueen asukkaita. Täytyy pohtia, saisiko siitä askarreltua jotain hyödyllistä.
Taquilen saaresta sen sijaan pidin paljonkin. Saavuimme saarelle puolen päivän aikaan muiden turistien kanssa. Satamasta on tiukka nousu ylös keskusaukiolle ja painavan rinkan kanssa siinä oli tekemistä, että pääsi ylös. Söimme lounaan ravintolan terassilla, josta oli hieno näköala alas järvelle. Aukiolla oli erilasta turisteille suunnattua ohjelmaa, jota seurasimme lähinnä sivusilmällä. Itse emme kuuluneet mihinkään turistiryhmään, joten esitykset eivät olleet varsinaisesti meille suunnattuja.
Majoituimme Marion majataloon noin 4050 metrin korkeudessa. Täälläkään ei ole lämmitystä ja yöt ovat nollan paikkeilla, ehkä jopa pakkasella. Majatalo oli muuten kaikin puolin siisti. Meillä oli myös oma wc ja lämmin suihku. Suurimmassa osassa huoneista näin ei ollut.
Kun päiväturistit poistuivat pian lounaan jälkeen, paikalliset riisuivat esiintymisvaatteensa ja ryhtyivät arkisiin töihin. Saarelle palasi rauha ja siellä oli mukava kierrellä kauniissa maisemissa ja seurata paikallisten elämää. Useammalla pienellä pellolla oli perunan nosto käynnissä. Lampaita oli paljon joka puolella ja niillä oli hauskat pipoa muistuttavat villatupsut päässään. Kävelimme koulun ohi, jossa lapset pelasivat ulkona ja harjoittelivat jonkinlaista marssia sekä torvensoittoa.
Kiertelimme saarella noin 7 km lenkin ja kiipesimme korkeimmalle kohdalle katsomaan auringonlaskua. Taivaanranta oli pilvinen, joten auringon laskettua riittävän alas, se katosi pilviverhon taakse, heijastaen kuitenkin kauniita värejä taivaalle.
Seuraavana aamuna heräsimme aikaisin katsomaan auringon nousua. Kävelimme keskusaukiolle, josta auringonnousu näkyi hyvin. Valitettavasti taivaanrannassa oli edelleen jonkin verran pilviä.
Kiersimme aamupäivän aikana toisen puolen saaresta kävellen. Palasimme aukiolle lounaalle ja lounaan jälkeen lähti paluuvenekyyti takaisin Punoon. Punon satamasta nappasimme moton ja ajelimme lyhyen matkan keskusaukiolle hotelliin. Tällä kertaa meillä oli hieno ja tasokas hotelli. Tämä oli ensimmäinen hotelli Perussa, jossa joutui ottamaan pistokeadapterin käyttöön, kun normaali eurooppalainen pistoke ei käynyt. Onneksi olimme varautuneet tähän.
Kiertelimme hiuksn Punon keskustaa ja takaisin aukiolle palatessa huomasimme, että siellä oli jokin tapahtuma. Menimme lähemmäksi katsomaan ja siellä oli ainakin jokin poliisikoiranäyttely meneillään. Siellä oli myös pinkkejä keppihevosia. Emme jääneet seuraamaan esitystä pidemmäksi aikaa, kun väsymys alkoi painamaan ja seuraavana aamuna oli taas tiedossa aikainen herätys.
Loppuun vielä muutamia kuvia:
