Kesälomasta pari viikkoa vierähti Sveitsin Alpeilla juosten sekä kiipeillen ja viimeiset päivät Italian puolella Lago Maggiore järvellä rentoutuen. Lensimme Milanon Malpensan kentälle, josta jatkoimme junalla Sveitsin puolelle. Autovuokrien noustua hurjasti ja Zermattin sekä Saas-Feen kylien ollessa autottomia, juna oli varsin hyvä vaihtoehto. Pari etappia kuljimme postiautolla, joten reissussa oli myös seikkailufiilistä. Muut junaliput oli varattu jo ennakkoon, paitsi ensimmäinen paikallisjuna Busto Arsizioon. Ostimme lipun kentältä ja hyppäsimme junaan. Busto Arsiziossa ehdimme käydä lounaalla ennen seuraavan junan lähtöä. Lämmintä oli 40 astetta, mutta onneksi ravintolassa oli ilmastointi. Samoin junissa. Tästä matka jatkui Domodossolan kautta Vispiin ja Staldeniin. Näissä kaikissa siis junan vaihto. Staldenista juna lähti nousemaan Zermattin kylään kiskoavusteisesti. Eli junaraiteiden välissä on hammastettu kisko, joka avustaa junaa jyrkässä nousussa ylös vuorenrinnettä. Majoituimme mukavassa hotellissa ihan keskustassa. Zermattin suurin ja kaunein nähtävyys, Matterhorn, näkyy lähes joka puolelle ja sitä on ihailtu sekä kylästä että vuorten rinteiltä.
Zermatt
Ensimmäisenä päivänä lähdimme juosten (=sauvakävellen) kohti Mettelhornin huippua 3405 metrin korkeuteen. Matkaa tuli hiukan alle 20 km ja nousua n. 1700 metriä. Aika rankka aloitus ensimmäiselle päivälle ja vähällä treenillä. Mennessä pysähdyimme Triftin majalle juomaan paikallista jääteetä ja paluumatkalla kahvila Edelweisissä kylmät oluet. Kummastakin on hienot näkymät sekä kylään, että ympäröiville vuorille. Etenkin alkumatkasta maisemat olivat kauniita ja vihreitä polun kiemurrellessa vuoristopuron vartta. Täällä on todella paljon perhosia sekä heinäsirkkoja. Suomessa etenkin perhosten määrä on laskenut rajusti, mutta ihana nähdä, että niitä vielä jostain löytyy näin paljon. Loppumatka muuttui hieman karummaksi, kun niissä korkeuksissa ei juuri mikään enää kasva. Ylhäällä oli myös luminen osuus ylitettäväksi. Viimeiset nousumetrit huipulle olivat jyrkkiä, mutta maisemat olivat jälleen huikean kauniit. Alaspäin tullessa tunsi kyllä reisissä, että viimeaikojen treeni on jäänyt vähäiseksi.
Seuraavana päivänä tiesi tunkanneensa. Etureidet ja pohkeet olivat jumissa ja kävelykin hankalaa. Suunnitelmissa oli nousta hissillä Klein Matterhornille 3883 metriin ja jatkaa siitä jalan Breithornin (Breithorn Occidentale) huipulle 4164 metriin. Emme olleet liikkeellä kovin aikaisin, joten lumi oli alkanut selvästi pehmetä auringossa. Nousu oli edellisen päivän väsyttämillä jaloilla raskas, mutta teknisesti helppo. Jatkoimme Breithornin huipulta vielä harjannetta pitkin seuraavalle huipulle, eli Breithorn Orientalelle 4139 korkeuteen ja palasimme samaa reittiä takaisin. Sää oli kirkas ja katselimme kaukana Italian puolella näkyviä huippuja, joille olimme kiivenneet parin vuoden takaisella reissulla. Alpeilla on ollut poikkeuksellisen lämmin kesä ja jäätiköt sulavat silmissä. Useat jäätiköt ovat muuttuneet vaarallisiksi, eikä kaikille pysty kiipeämään kesäkaudella enää lainkaan. Paluumatkalla Breithornilta alas polku oli muuttunut vuoristopuroksi, jota pitkin ei voinut enää kävellä. Kävely polun viertä jyrkässä lumisessa rinteessä oli nilkoille aika raskas. Breithornin reitti on ollut helppo, mutta nyt sielläkin alkaa olemaan railoja ja sulamisvesi syö jäätikköä myös alta päin.
Tiistaina kävimme heti aamusta kävellen katsomassa Gorner Gorge rotkoa. Opasteita sinne ei juurikaan ole, joten ihan ensimmäisellä yrittämällä ei osuttu oikeaan paikkaan. Kun lopulta pääsimme perille, totesi kassatyttö, että täällä käy vain käteinen. Eli takaisin kylään ja nostamaan rahaa ja uusi yritys. Niin pankkimaa kuin Sveitsi onkin, täällä on hyvä varautua siihen, että monessa paikassa käy vain käteinen. Tällä kertaa pääsimme katsomaan rotkoa, joka on todella vaikuttava. Syvällä rotkon seinämässä kulkee puiset kulkusillat, jotka ovat rakennettu jo 1800-luvulla (luultavasti kyllä korjailtu ja uusittu välillä, ainakin uskottelen itselleni niin). Kävelimme rotkon päässä olevaan kylään ja palasimme samaa reittiä takaisin.
Rotkon jälkeen siirryimme junalla Randan kylään. Lähdimme nousemaan melko jyrkkää vuorenrinnettä ylös Charles Kuonen riippusillalle, joka on Alppien pisin riippusilta, 494 metriä pitkä ja korkeimmillaan 85 metrin korkeudessa. Sillalta näki kivivyöryjä, jotka vyöryivät alas samaista rinnettä ja vanhan polun yli. Onneksi rinnettä ei tarvitse enää ylittää alhaalla kulkevaa polkua pitkin. Maisemat sillalta mm. Weisshornille olivat täältä todella upeat. Sillan jälkeen jatkoimme vielä Europa Huttelle syömään kevyen lounaan. Hienolla paikalla vuoristomaja. Sää oli lämmin ja aurinkoinen, kuten muinakin päivinä reissun aikana. Palasimme toista reittiä alas Randan kylään ja junalla takaisin Zermattiin. Zermatt on tosiaan täysin autoton kylä. Paikalliset yrittäjät voivat erillisellä luvalla ajaa täällä pienillä sähköisillä koppiautoilla, jotka muistuttavat golfkärryä, mutta muuten sinne ei autoilla eikä busseilla pääse.
Saas-Fee ja Saastalin laakso
Keskiviikkona siirryimme juna- ja postiautoyhdistelmällä Zermattista Saas-Feen kylään. Täällä majoituksemme sijaitsi hiukan syrjässä kylän päässä, eli kävelymatkaa keskustasta tulee jonkin verran. Mutta maisemat vuorille olivat parvekkeelta kauniit ja omistajat mukavia. Vierestä lähtee myös Saas-Feen parhaat vaellusreitit. Veimme matkalaukut hotelille säilytykseen ja lähdimme saman tien bussilla Saas-Grundiin, josta nousimme hissillä Kreuzbodenin asemalle. Tästä jatkoimme tunkaten Weissmieshuttelle, jossa oli tarkoitus viettää kaksi yötä. Aurinkoisella terassilla oli mukava juoda oluet ja nauttia maisemista.
Aamulla lähdimme Jegihornin via ferrata reitille. Kyseessä on Länsi-Alppien korkein ja melko haastava reitti. Päivä oli hiukan pilvinen. Pilvet liikkuivat kuitenkin nopeasti, joten hetkittäin näkymät olivat myös kirkkaita, mutta seuraavassa hetkessä sumu saattoi peittää koko näkyvyyden. Reitti nousee ensin Jegigratin rinnettä ja kulkee huimaa riippusiltaa pitkin korkealla kahden vuoren välissä kohti Jegihornin huippua. Riippusilta oli aika kuumottava. Tässä kohdassa olisi ollut mahdollista valita helpompi reitti alakautta ja sillan jälkeen reitti muuttui aika haastavaksi kiipeämiseksi. Ehkä välillä jopa hiukan pelottavaksi. Ylös kuitenkin päästiin 3206 metriin ja ylhäällä oli voittajafiilis.
Perjantaiaamuna lähdimme alppistartilla kohti Lagginhornin huippua 4010 metriin. Liikkeelle lähdettiin hieman puoli viiden jälkeen otsalamppujen valossa. Aika pian auringon kajastus alkoi värjäämään takana olevien vuorten huippuja. Kaunista. Reitti oli kivikkoinen ja hyvin haastava. Huiputus ei tullut helpolla, mutta oli sitäkin palkitsevampi ja maisemat olivat jälleen upeat. Alastulo väsyneillä jaloilla isossa kivikossa oli haastavaa ja hidasta. Nousua tuli kaikkiaan noin 1300 metriä. Palasimme majalle, söimme, pakkasimme tavarat ja lähdimme alaspäin hissiasemalle. Hissillä alas Saas Grundin kylään, josta bussilla Saas-Feehen ja hotellille. Jäimme pois ennen keskustaa kohdassa, josta oli lyhyempi matka hotelille, mutta reitti tätä kautta oli hyvin jyrkkä. Jatkossa kuljemme keskustan kautta, vaikka matka onkin pitempi. Näinhän se menee, vuoren huipulle voi tunkata yli 1000 nousumetriä, mutta kylän läpi hotellille rinkan kanssa 100 nousumetriä on liikaa.
Alun perin meillä oli suunnitelmissa kiivetä Weissmiehen huipulle jäätikölle, mutta helteiden takia sinne ei ole mitään asiaa eikä oppaat suosittele sinne menoa edes kokeneille kiipeilijöille. Tämä ilmaston hurja lämpeneminen kyllä surettaa. Aiemmin keskikesällä nollapiste on ollut 3000-3500 metrissä. Nyt se on yli 5000 metrissä. Alppien ylävuoristossa yötkin ovat plussalla ja joka puolella kuulee sulamisvesien lorinaa. Tällä menolla meillä ei ole Euroopassa jäätiköitä kovin kauaa. Sen lisäksi hirvittää ihmisten ymmärtämättömyys jäätiköiden vaaroista. Ylös painellaan vähissä vaatteissa, ilman turvavarusteita ja ilman minkäänlaista kokemusta tai koulutusta. Jäätiköiden vaarat kun eivät yleensä näy päällepäin.
Lauantaina lähdimme juoksemaan Saastalin laaksoa pitkin Saas-Feesta melkein Staldeniin asti ja paluu Eistenin kautta. Juoksureitti kulki ylhäällä jyrkkien vuorten seinämissä ja oli erittäin kaunis. Päihittää monet aiemmin kulkemani reitit mennen tullen. Reitti oli osa Monte Rosa trailin kisareittiä. Aiemmat kiipeilyt painoivat jaloissa, mutta tasaisemmat pätkät sekä loivat alamäet pystyi kuitenkin juoksemaan. Reitti oli pääosin hyväkulkuinen, mutta kun käännyimme alas ja takaisin päin kohti Eisteniä, muuttui polku pieneksi ja vähän kuljetuksi, joka välillä katosi kokonaan. Polku oli jyrkkä ja siinä oli paljon irtonaista multaa tai soraa, joka liukui kengän alla. Väsyneillä jaloilla siinä ei montaa juostavaa pätkää ollut. Näimme myös ihania mustanaamaisia ja -polvisia alppilampaita. Niitä laiduntaa täällä pitkin vuorenrinteitä. Eistenistä palasimme bussilla Saas-Feen kylään. Matkaa tuli noin 21 km ja nousua kohtuulliset 1022 metriä.
Sunnuntaina oli alun perin suunnitelmana kiivetä Allalinhornille sekä Alphubelille, mutta olosuhteista johtuen molemmat jäätiköt ovat tällä hetkellä erittäin vaarallisia. Kiipeily vaihtui hisseillä ajoon. Hotellin hintaan kuuluu ilmainen bussi- ja hissilippu (lukuun ottamatta Allalinhornin yläasemalle menevää junaa), joten päätimme kierrellä Saas-Feen laaksoa hissillä. Nousimme hissillä ensin Felskinnin asemalle ja kävimme katselemassa maisemia. Hämmästelimme jäätikön reunaa kulkevalla polulla vaeltavia ihmisiä, kun ylempää tuli jatkuvasti kivi- ja jäävyöryjä alas polulle. Monet lähtivät kuitenkin reitille tennareissa ja pikkurepuissa. Itse en olisi lähtenyt. Palattiin takaisin alas ja suunnattiin seuraavalle hissille. Kävimme ylhäällä katsomassa maisemia ja päätimme lähteä seuraavalta väliasemalta juosten alas, koska reitillä oli paljon murmeleiden koloja. Toiveissa oli nähdä murmeli, mutta ei niitä näkynyt. Koloja kyllä hyvinkin paljon. Alastulo oli jälleen aika jyrkkää hiekkaista polkua, joten juoksupätkiä ei lopulta paljon ollut. Alhaalla katsoimme kelloa ja totesimme, että jos oikein vauhdikkaasti kiivetään, niin ehtisimme vielä tunkata uudelleen ylös Hannigin asemalle ennen hissien sulkemista ja pääsisimme hissillä alas. Näillä väsyneillä jaloilla on helpompi nousta vuorenrinnettä ylös kuin juosta alas. Nousu oli tiukka ja hikinen. Matka oli pidempi, mitä opasteiden perusteella olimme päätelleet (ehkä missasimme jonkin käännöksen?) mutta ehdimme kuitenkin perille puolituntia ennen viimeistä hissiä. Reitti oli luultavasti myös kauniimpi, kuin alempana kulkeva mahdollisesti lyhyempi reitti. Matkalla näimme kesyjä vuohia, joista yksi tuli pussailemaan 😊.
Baveno, Lago Maggiore järvi, Italia
Maanantaina lähdimme postibussilla kohti Italiaa. Vaihto junaan Brigissä ja seuraava vaihto Domodossolassa. Tästä matka jatkui Laco Maggiore järvelle Bavenon asemalle, jossa jäimme pois. Tarkoitus lepuutella muutama päivä jalkoja kaikessa rauhassa. Hotelli oli kiva ja ihan keskustassa. Bavenon kylä on pieni rantakylä, eikä siellä ole turisteja läheskään yhtä paljon kuin viereisessä Stresassa. Bavenossa ei myöskään ole kovin paljon kauppoja, etenkään niitä krääsämyymälöitä. Lämmintä oli lähemmäs 40 astetta. Vähempikin olisi riittänyt.
Ensimmäisenä iltana kävimme kiertämässä vanhaa kylää vuoren rinteellä. Maisemat järvelle olivat kauniita ja vanha kylämaisema oli positiivinen yllätys. Seuraavana päivänä lähdimme lautalla vastakkaisella rannalla sijaitsevaan Santa Caterinan luostariin. Luostari on kaunis rakennus jyrkänteen seinämässä. Täältä jatkoimme lautalla Stresaan, jossa kävimme hiukan kiertelemässä. Stresa on turistikylä ja pintaliitopaikka, jossa monet julkkiksetkin lomailevat. Paljon ihmisiä ja kadut täynnä krääsäkojuja sekä hinnat korkeita. Ei ollut meidän paikka. Jatkoimme lautalla Isola Bella saaren ohi kalastajasaarelle Isola Pescatorille. Täällä kävimme syömässä ja kiertelimme kapeita kujia vanhojen rakennusten välissä. Palasimme lautalla takaisin Bavenoon ja kävimme vielä iltauinnilla. Söimme illallista rantakadulla aivan järven tuntumassa. Taivas oli pilvinen ja upeat salamat välähtelivät pilvien lomasta taukoamatta. Vettä ei satanut ja ukkonenkin jyrähteli vain satunnaisesti jossain kaukana. Todella hieno illallisesitys.
Keskiviikkona vuokrasimme SUP-laudat ja suppailimme uudelleen Isola Pescatorin saarelle lounaalle ja oluelle. Sekä jätskille. Suppilaudat eivät olleet vakaimmasta päästä, mutta kyydissä pysyttiin ja kiva reissu kuitenkin. Torstaina lähdimme kotimatkalle lentokenttäbussilla, jolla pääsi perille asti ilman vaihtoja.
Loppuun vielä muutama reissukuva:
